Ehkäise onnettomuuksia työpaikalla

Työnantaja on lain mukaan velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä.

 

Henkilöstö – yrityksen tärkein voimavara

Työtapaturmat aiheuttavat monissa yrityksissä taloudellisia menetyksiä. Tapaturmiin kuluvalle rahalle olisi käyttöä myös yritysten kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamisessa.

 

Riskien arviointi

Jokaisen työpaikan on otettava vastuunsa. Työpaikat muuttuvat koko ajan ja niin myös riskit.
Kartoita, tunnista ja selvitä riskit – tee riskien arviointi – tiedota riskeistä henkilöstölle.
Riskien arviointi pitää päivittää säännöllisin väliajoin.

 

Toimintasuunnitelma

Todettujen riskien käsittelemiseen tarvitaan toimintasuunnitelma. Yritys tarvitsee myös henkilöriskejä koskevan suunnitelman, siltä varalta että joku yrityksen avainhenkilöistä esimerkiksi irtisanoutuu tai joutuu tapaturman vuoksi olemaan pitkään poissa. Tähän suunnitelmaan pitää sisältyä ne tiedot, jotka sijainen tarvitsee, jotta voi välittömästi ryhtyä hoitamaan työtehtäviä.

 

Hyvän työympäristön tarkistuslista

Aktia Vahinkovakuutuksen esitteen Hyvän työympäristön tarkistusluettelo avulla yritys voi kartoittaa työssä esiintyvät onnettomuusriskit, fysikaaliset, ergonomiset ja kemikaaleihin liittyvät riskit sekä psykologiset rasitustekijät.

 

Tietoa onnettomuuksien ja ammattitautien ehkäisemisestä työpaikalla

Työsuojeluhallinto www.tyosuojelu.fi
Työterveyslaitos www.ttl.fi
Työtturvallisuuskeskus www.ttk.fi
Sosiaali- ja terveysministeriö www.stm.fi
Aktia Vahinkovakuutuksen hyvän työympäristön tarkistusluettelo