Lapsivakuutus - hyvä alku elämään

Pikkuinen tarvitsee kaiken mahdollisen turvan ihan ensi päivistä lähtien. Kun otat sairauskuluvakuutuksen meiltä, lapsesi saa parhaan mahdollisen hoidon. Vältyt julkisen terveydenhoidon jonoilta ja saat hoitoa nopeasti ja joustavasti. Lapsen tapaturma- ja sairauskuluvakuutus on Aktia Kotivakuutuksen lisäturva.

Varaa syntymättömän lapsen vakuutus ajoissa

Lapsen syntymä mullistaa elämän. Pienokainen tarvitsee hoivaa, ja lapsen hyvinvointi ja turvallisuus ovat ensisijaisen tärkeitä. Yhtäkkiä on ajateltava ja huomioitava tuhansia eri asioita. Kun teet syntymättömän lapsen vakuutusvarauksen jo raskausaikana, vakuutus on voimassa ilman henkilökohtaisia rajoituksia lapsen syntymästä lähtien. Vakuutus kattaa siis sekä mahdollisten synnynnäisten sairauksien että myöhempien sairauksien aiheuttamat kulut.
  • Vakuutusvarauksen voi tehdä, jos äiti on alle 43-vuotias lapsen laskettuna syntymäaikana. 
  • Vakuutusvaraus myönnetään äidin terveysselvityksen ja sen liitteenä toimitetun neuvolakortin perusteella. 
  • Varausmaksu on 125 euroa äidin iästä riippumatta. 
  • Varaushakemus on tehtävä viimeistään kolme kuukautta ennen laskettua aikaa. 
Ilman varausta lasten ja nuorten tapaturma- ja sairauskuluvakuutuksen voi tehdä aikaisintaan lapsen ollessa kahden kuukauden ikäinen. 
Vakuutusvaraus tehdään kotivakuutuksen lisävakuutuksena.
 
Vakuutusvarauksen muistilista
  • Hae varausta viimeistään kolme kuukautta ennen laskettua syntymäaikaa
  • Muista maksaa varausmaksu laskussa mainittuna eräpäivänä
  • Ilmoita lapsen henkilötunnus vakuutusyhtiölle kun lapsi syntyy, viimeistään kahden kuukauden kuluessa syntymästä

Lapsivakuutus

  • sisältää 125 euron vuosittaisen sairauden hoitokulujen omavastuun
  • on voimassa kilpaurheilussa ja harjoittelussa kilpaurheilua varten kunnes lapsi täyttää 18 vuotta
  • päättyy vasta 65  vuoden iässä.

Vakuutuksen perusteella korvattavien sairaanhoitokulujen enimmäismäärä on 50 000 euroa. Vakuutus korvaa sen osan kuluista, jota lakisääteinen vakuutus ei kata.

Vakuutus korvaa esim. seuraavat sairauskulut

  • lääkärinpalkkiot ja sairaalamaksut
  • lääkärin määräämät lääkkeet ja hoidot
  • lääkärin määräämät ravintovalmisteet lehmänmaito- ja/tai soijaproteiiniallergiatapauksissa lapsen 2 vuoden ikään asti

Vakuutus ei korvaa esim. 

  • ennaltaehkäisevää hoitoa, lääkityksiä tai rokotuksia
  • näkökyvyn heikentymisen vuoksi tehtyjä näöntarkastuksia eikä taittovirheen hoitoa
  • hammashoitoa

Lapsivakuutus on lisäturva minkä liität kotivakuutukseesi.

Lue lisää ja pyydä tarjous kotivakuutuksesta
 

Kotivakuutus tuotetiedot
Vakuutusehdot

Vakuutukset myöntää Folksam Vahinkovakuutus Oy, jonka asiamiehenä Aktia Pankki toimii.