Yrittäjän ja työtekijöiden eläkeratkaisut

Yrittäjä vastaa oman ja työntekijöidensä eläketurvan järjestämisestä.

Yrittäjän eläke- ja sosiaaliturvan perustana on yrittäjän työeläkevakuutus eli YEL-vakuutus.

YEL-vakuutuksessa vakuutusmaksut perustuvat vahvistettuun työtuloon. Työtulolla ei tarkoiteta yritystoiminnan taloudellista tulosta eikä yrittäjän nostamaa palkkaa, vaan yrittäjän työpanoksen arvoa. Työtuloa voi yritystoiminnan kehittyessä muuttaa, mutta ei takautuvasti. Siksi sen tulee olla oikealla tasolla yritystoiminnan alusta asti. YEL-vakuutusmaksut ovat kokonaan vähennyskelpoisia verotuksessa.

Lakisääteistä turvaa voi täydentää vapaaehtoisella eläkevakuutuksella. Yrittäjän pitää muistaa, että vapaaehtoinen eläkevakuutus ei koskaan korvaa lakisääteisen työeläkevakuutuksen antamaa turvaa. YEL-vakuutus voi vaikuttaa elämääsi jo paljon ennen eläkeikääsi. Sairauspäivärahasi, äitiys- tai isyyspäivärahasi ja vanhempainrahasi sekä työttömyysturvasi perustuvat YEL-vakuutuksessa vahvistettuun työtuloon. Vapaaehtoinen eläkevakuutus on hyvä lisä lakisääteiseen vanhuuseläkkeeseen.

Yrittäjä vastaa myös työntekijöidensä työeläkevakuutuksesta

Jos sinulla on 18–67-vuotiaita työntekijöitä, sinun täytyy myös ottaa TyEL-vakuutus työntekijöiden palkan noustessa 55,59 euroon kuukaudessa (2013). Työntekijöiden eläkevakuutuksella eli TyEL-vakuutuksella työnantaja järjestää työntekijöidensä eläketurvan.

Lakisääteiset YEL- ja TyEL-vakuutukset otamme puolestasi yhteistyökumppaniltamme Veritas Eläkevakuutukselta.

Varaa aika konttoriimme

Olet aina tervetullut konttoriimme keskustelemaan yrityksellesi sopivista eläkeratkaisuista. Tervetuloa!

Ota yhteyttä lähimpään Aktian konttoriin keskustellaksesi yrityksen eläkeratkaisuista.

Tutustu eläkeratkaisuihin / Varmista että eläketurvasi on oikealla tasolla heti alusta!