Toiminta

Aktia on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Vuosisadan alussa Aktia oli vielä paikallispankki, jonka konttoriverkosto levittäytyi maan kasvualueille. Olemme nyt yksi Suomen suurimmista suomalaisomistuksessa olevista finanssikonserneista. Konserniin kuuluu merkittävä henkivakuutusyhtiö ja vuoden 2009 alusta myös vahinkovakuutusyhtiö. Olemme kehittäneet varainhoitotoimintoamme, yksityispankkiamme, yritysrahoitus- ja luottokorttitoimintaamme sekä kiinteistönvälitysliiketoimintaamme. Roolimme itsenäisten säästö- ja paikallisosuuspankkien keskusrahalaitoksena on tärkeä liiketoiminta-alue.