Lapsivakuutus - hyvä alku elämään

Varmista lapsellesi paras mahdollinen sairaanhoito alusta alkaen. Ota Aktia Lapsivakuutus ennen lapsen syntymää, niin vakuutus astuu voimaan lapsen syntyessä.

Lapsivakuutuksessa on omavastuu 10 %, kuitenkin vähintään 155 euroa hakukertaa kohti. Vakuutus korvaa lapsen sairaudesta tai vammasta aiheutuvia kustannuksia. Se on voimassa myös kilpaurheilussa ja sen harjoittelussa sekä ulkomaanlomilla.

Tee lapsivakuutuksen varaus ajoissa

Voit tehdä varaushakemuksen syntyvälle lapselle jo ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen tai viimeistään kolme kuukautta ennen laskettua aikaa eli raskausviikolla 27. Odottavan äidin pitää olla alle 40-vuotias lapsen laskettuna aikana. Syntyneelle lapselle voit myös ottaa vakuutuksen, kun lapsi on vähintään kahden kuukauden ikäinen.

Lapsivakuutus

  • on voimassa ulkomailla 12 ensimmäisen kuukauden ajan
  • on voimassa kilpaurheilun ja sen harjoittelun aikana
  • päättyy vakuutuksen vuosipäivänä sinä vuonna, jolloin lapsi täyttää 20 vuotta.

Vakuutuksen perusteella korvattavien sairaanhoitokulujen enimmäismäärä on 34 900 euroa. Vakuutus korvaa sen osan kuluista, jota lakisääteinen vakuutus ei kata. Lue lisää vakuutusehdoista

Mitä lapsivakuutus korvaa?

Vakuutukseen sisältyy 5 440 euron kuolemantapaussumma, kun lapsi on täyttänyt kaksi kuukautta. Vakuutuksen vuosipäivästä lähtien sinä vuonna kun lapsi täyttää neljä vuotta, vakuutukseen sisältyy 54 400 euron suuruinen kertakorvaus pysyvästä invaliditeetista

Vakuutus korvaa esim. seuraavat sairauskulut

  • lääkärinpalkkiot ja lääkärin määräämät Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean luvan perusteella myytävät lääkkeet
  • välttämättömät tutkimuskulut
  • sairaalan tai kotimaisen hoitolaitoksen hoitopäivämaksut
  • puheterapian kustannukset
  • psykoterapian kustannukset tietyin rajoituksin
  • kilpaurheilussa tai sen harjoittelussa syntyneiden vammojen tai sairauksien hoitokulut.

Lue lisää
Esite
Tuotetiedot
Vakuutusehdot
Hae korvausta

Haluan lisätietoja lapsivakuutuksesta, ottakaa yhteyttä minuun

Mitkä seikat vaikuttavat vakuutuksen hintaan?

Eri vakuutukset ovat erihintaisia. Joskus vakuutuksen hintaan vaikuttaa henkilön ikä, joskus myös se, onko vakuutettu nainen vai mies. Hinnoittelun perustana käytetään erilaisia tilastoja, mm. kuolleisuuslukuja.

Lue lisää vakuutusten hinnoitteluun vaikuttavista tekijöistä