Markkinatilanteen vaikutukset
Miten pitäisi menetellä osakerahastojen tai osakesijoitusten kanssa ?
Sijoitusmarkkinoilla on ollut voimakasta heiluntaa ja osakekurssit ovat varsinkin viime aikoina laskeneet eri puolilla maailmaa. Levottomuuden taustalla ovat kasvunäkymien heikentyminen ja siitä johtuva yritysten tulosennusteiden aleneminen. Epäilykset Euroopan kyvystä hoitaa velkaongelmiaan ja ylimääräisenä shokkina tullut USA:n luottoluokituksen lasku painavat myös mielialoja. Valtioiden säästötoimet ja budjettileikkaukset ovat markkinoiden pakottamina edessä ja tämä hidastaa kasvua tulevaisuudessakin. Tämänhetkisten tietojen valossa ei kyseessä kuitenkaan olisi taantuma, vaan ehkä pitkähkökin hitaamman kasvun vaihe. Kehittyvien maiden rooli maailmantalouden kasvun moottoreina korostuu jatkossa.
Osakerahastojenkin arvot ovat kurssien myötä laskeneet. Miten tähän pitäisi suhtautua ?
Osakkeiden kurssikehityksessä on tapahtunut ylilyöntejä ja hyvätkin osakkeet ovat ilman syytä menettäneet arvoaan muiden mukana ja tämä näkyy rahastojen kehityksessä. Markkinoiden rauhoittuessa tilanne muuttuu, mutta pitkän aikavälin merkitys osakkeisiin tai osakerahastoihin liittyvässä säästämisessä korostuu.
Jos säästöt ja sijoitukset on hajautettu tavoitteiden, aikahorisontin ja asiakkaan riskiprofiilin mukaan oikein, ei ole syytä paniikkiin. Säännöllistä säästämistä kannattaa jatkaa ja sitä varten tehdyistä alkuperäisistä suunnitelmista kannattaa pitää kiinni: alhaiset kurssit palkitsevat kuukausisäästäjää myöhemmin.
Markkinatilanne lainanottajan kannalta
Lainanottajan kannalta katsoen odotukset korkojen tulevasta noususta ovat huomattavasti maltillisemmat kuin aiemmin kesällä.
Pitkät korot ovat tällä hetkellä alhaisella tasolla, joten lainan sitominen 3 – 10 vuoden kiinteään korkoon on nyt houkutteleva vaihtoehto.