Strategiset valinnat
Yksi Aktia
Olemme valinneet keskitetyn ohjausmallin tytäryhtiöiden integroimiseksi konsernin yhteisen tavaramerkin alle synergiaetujen saavuttamiseksi ja kehittääksemme yhtenevän tavan kohdata asiakkaamme. Paikallistasolla tapahtuva päätöksenteko on edelleen vahvuutemme.
Toiminta-alue
Toiminta-alueemme käsittää kaksikielisen rannikon ja valitut kaupungit.
Orgaaninen kasvu
Pyrimme kasvuun toisaalta konsernin nykyisille asiakkaille suunnatun ristiin- ja lisämyynnin, toisaalta erityisesti suurissa kaupungeissa (Helsinki, Tampere, Oulu ja Turku) toteutettavan uusmyynnin avulla.
Tiiviit asiakassuhteet kilpailuetuna
Aktian kilpailuetuna on asiakkaan ja henkilöstön välinen vuoropuhelu ja hyvä tavoitettavuus. Tavoitteenamme on saavuttaa johtava asema asiakaspalvelussa molemmilla kansalliskielillä. Haluamme tarjota asiakkaillemme näiden tarpeisiin sovitettuja ratkaisuja.
Yhteistyö muiden alan toimijoiden kanssa
Säästö- ja paikallisosuuspankkien kanssa tehdään mahdollisimman tiivistä ja kustannustehokkuutta parantavaa yhteistyötä. Veritas Eläkevakuutus on tärkeä yhteistyökumppani yritysvakuutusten jakelukanavana. Muiden toimijoiden kanssa tehdään yhteistyötä tuotteiden jakeluun liittyen ja mittakaavaetujen saavuttamiseksi.