Aktian rahastot menestyksekkäästi mitalisijoille
Aktia Asset Management ja Aktia Rahastoyhtiö ovat sijoittuneet kolmanneksi Arvopaperilehden vuosittaisessa Parhaat rahastoyhtiöt -kilpailussa.
Aktian rahastot ovat monena vuonna saaneet erittäin hyvät arvosanat rahastoyhtiövertailussa, tänä vuonna rahastojen menestyksekäs hallinnointi johti palkintosijoille. Aktia oli paras kaikista pankkiyhtiöistä, niin suurista kuin pienistä. Tästä olemme erittäin ylpeitä.
- Aktian viime vuosien aikana tekemät mittavat panostukset varainhoitosegmenttiin ja erityisesti salkunhoitoon ovat nyt tuottaneet tulosta myös ulkopuolisten arvioijien mielestä, sanoo Aktia-konsernin varatoimitusjohtaja ja varainhoidosta vastaava Robert Sergelius.
Aktia varainhoidon omaisuudenhoitokonsepti, joka lähtee asiakkaan tapeista ja hänen varallisuutensa kartuttamisesta pitkällä aikavälillä ja joka sitouttaa molemmat osapuolet pitkäaikaisiin strategisiin asiakassuhteisiin, on jo aiemmin noteerattu suomalaisten sijoittajien piirissä. Tämä on heijastunut hallinnoitavien varojen voimakkaana ja tasaisena kasvuna.
- Haluamme erityisesti panostaa asiakkaiden tarpeiden ymmärtämiseen jatkuvasti kehittyvässä, muuttuvassa ja yhä haasteellisemmassa sijoitusympäristössä löytääksemme asiakkaillemme mahdollisimman tehokkaita ratkaisuja, toteaa Aktia Asset Managementin toimitusjohtaja Jetro Siekkinen.
Aktia Asset Managementin salkunhoidossa voimakkaimmin kasvaneiden omaisuusluokkien joukossa ovat kehittyvien maiden korkomarkkinoille suuntautuvat sijoitusratkaisut. Viimeisten kuuden vuoden aikana Aktia Asset Management on rakentanut kansainvälisen tason vaatimukset täyttävän kehittyvien maiden korkomarkkinoihin keskittyvän omaisuudenhoitokonseptin. Konseptin kysynnästä on osoituksena voimakkaasti kasvaneet kehittyvien maiden korkomarkkinoiden hallinnoitavat varat.
- Aktia on kasvattanut resurssejaan kehittyvien maiden korko- ja valuuttamarkkinoilla huomattavasti kilpailijoitaan voimakkaammin ja tarjoaa kattavan tuoteratkaisukokonaisuuden läpi kehittyvien maiden korko- ja valuuttaomaisuusluokkien, toteaa Siekkinen.
Aktia Asset Management hallinnoi Aktian kuudentoista sijoitusrahaston ja yhdentoista erikoissijoitusrahaston arvopaperisalkkuja sekä asiakkaiden suoria sijoitussalkkuja. Kokonaisuudessaan Aktia Asset Managementin hallinnoitavien varojen määrä on yli 4,5 miljardia euroa. Sijoitusrahastojen hallinnasta ja markkinoinnista vastaa Aktia Rahastoyhtiö, joka perustettiin 1987 ja joka on osa konsernin pääomamarkkinayksikköä. Aktian omien ja välitettyjen rahastojen yhteenlaskettu rahastovolyymi on noin 4,2 miljardia euroa, rahasto-osuudenomistajien määrä n. 150 000 ja markkinaosuus 6,8 %.