Toimintaympäristö

Tärkeimmät Aktian tulokseen vaikuttavat tekijät ovat yleinen taloustilanne, osake-, korko- ja valuuttakurssien vaihtelu sekä kilpailutilanne. Niissä tapahtuvat muutokset voivat vaikuttaa pankki-, vakuutus-, kiinteistönvälitys- ja omaisuudenhoitopalvelujen kysyntään.

Toimintaympäristö 1-12/2012

Korot laskivat vuoden alusta, ja koko vuoden vallinnut poikkeuksellisen alhainen yleinen korkotaso vaikutti kielteisesti Aktian korkokatteeseen.
Alhainen korkotaso on johtanut Aktian kiinteän koron sijoitusten arvon nousuun.

Tilastokeskuksen mukaan Suomen inflaatio hidastui jonkin verran vuoden viimeisellä neljänneksellä päätyen 2,4 prosenttiin joulukuun 2012 lopussa. Tammikuussa 2012 inflaatio oli 3,2 prosenttia.
Inflaation hienoiseen laskuun vaikutti lähinnä energiahintojen nousun hidastuminen.

Kuluttajien luottamus talouteen vahvistui jonkin verran joulukuussa, jolloin luottamusindikaattori oli 3,5 (0,4). Lokakuussa se oli -1,6 (1,3) ja marraskuussa 1,0 (1,5). Pitkän ajan keskiarvo oli 12,6. (Tilastokeskus)

Asuntojen hinnat nousivat viimeisellä vuosineljänneksellä koko Suomessa 3,7 prosenttia ja pääkaupunkiseudulla 5,2 prosenttia vertailukaudesta 2011. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella hinnat nousivat 2,4 prosenttia. Kotitalouksien velat ovat viime vuosina kasvaneet selvästi nopeammin kuin niiden tulot. Kotitalouksien velkaantumisaste, eli velat suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin, oli vuoden 2012 lopussa 118,8 prosenttia, kun se 2000-luvun alussa oli 65,1 prosenttia. (Tilastokeskus). Viime vuosien alhainen korkotilanne mahdollistaa kuitenkin huomattavasti aiempaa korkeamman velkaantumisasteen kotitalouksien maksukyvyn rasittumatta.

Joulukuussa 2012 työttömyys oli 6,9 prosenttia, eli 0,5 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin vuotta aiemmin. (Tilastokeskus)

Nasdaq OMX Helsinki 25 -indeksi nousi 11 prosenttia vuonna 2012.
 

 

Aktian pääekonomistin Timo Tyrväisen tuoreimmat "Teesit ja tulkinnat"

Hyödylliset linkit

Tilastokeskus
www.tilastokeskus.fi

Suomen Pankki
www.bof.fi