Lapsivakuutus - hyvä alku elämään

Varmista lapsellesi paras mahdollinen sairaanhoito alusta alkaen. Ota Aktia Lapsivakuutus ennen lapsen syntymää, niin vakuutus astuu voimaan lapsen syntyessä. Korvausta maksetaan myös pienemmistä sairauskuluista, eikä sinun tarvitse maksaa omavastuuta.

Vakuutus korvaa onnettomuudesta, sairaudesta tai vammasta johtuvat sairaanhoitokulut. Se on voimassa myös kilpaurheilussa ja sen harjoittelussa sekä ulkomaanlomilla.

Tee lapsivakuutuksen varaus ajoissa

Voit tehdä varaushakemuksen syntyvälle lapselle jo ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen tai viimeistään kolme kuukautta ennen laskettua syntymäaikaa eli raskausviikolla 27. Odottavan äidin pitää olla alle 40-vuotias lapsen laskettuna syntymäajankohtana. Syntyneelle lapselle voit myös ottaa vakuutuksen, kun lapsi on vähintään kahden kuukauden ikäinen.

Lapsivakuutus

  • on voimassa ulkomailla 12 ensimmäisen kuukauden ajan
  • on voimassa kilpaurheilun ja sen harjoittelun aikana
  • päättyy vakuutuksen vuosipäivänä sinä vuonna, jolloin lapsi täyttää 20 vuotta
  • ei sisällä omavastuuta.

Vakuutuksen perusteella korvattavien sairaanhoitokulujen enimmäismäärä on 33 300 euroa. Vakuutus korvaa sen osan kuluista, jota lakisääteinen vakuutus ei kata. Lue lisää vakuutusehdoista

Mitä lapsivakuutus korvaa?

Vakuutukseen sisältyy 5 210 euron kuolemantapaussumma, kun lapsi on täyttänyt kaksi kuukautta. Vakuutuksen vuosipäivästä lähtien sinä vuonna kun lapsi täyttää neljä vuotta, vakuutukseen sisältyy 52 100 euron suuruinen kertakorvaus pysyvästä invaliditeetista

Vakuutus korvaa esim. seuraavat sairauskulut

  • lääkärinpalkkiot ja lääkärin määräämät lääkelaitoksen hyväksymät lääkkeet
  • välttämättömät tutkimuskulut
  • sairaalan tai kotimaisen hoitolaitoksen hoitopäivämaksut
  • puheterapian kustannukset
  • psykoterapian kustannukset tietyin rajoituksin
  • kilpaurheilussa tai sen harjoittelussa syntyneiden vammojen tai sairauksien hoitokulut.

Lue lisää
Esite
Tuotetiedot
Vakuutusehdot
Hae korvausta
Lapsivakuutusvarauksen hinnasto vuonna 2011 syntyville lapsille

Haluan lisätietoja lapsivakuutuksesta, ottakaa yhteyttä minuun

Mitkä seikat vaikuttavat vakuutuksen hintaan?

Eri vakuutukset ovat erihintaisia. Joskus vakuutuksen hintaan vaikuttaa henkilön ikä, joskus myös se, onko vakuutettu nainen vai mies. Hinnoittelun perustana käytetään erilaisia tilastoja, mm. kuolleisuutta.

Lue lisää vakuutusten hinnoitteluun vaikuttavista tekijöistä