Vapaa-ajan asunnon ympäristölaina
Mats ja Terttu ovat siinä mukavassa elämänvaiheessa, että työelämä on takana ja edessä on aikaa lastenlapsille ja omien unelmien toteuttamiseen.
He ovat vähitellen muuttaneet kesäasuntoaan talviasuttavaksi, mutta jätevesi- ja wc-ratkaisut ovat vielä tekemättä. Pihan perällä on vielä puucee, jonka Mats rakensi, kun mökki ostettiin 70-luvulla.
Kun työkiireitä ei enää ole, elämänrytmi on muuttunut mukavan verkkaiseksi, eikä päätöksilläkään ole niin kiirettä. Terttu on katsellut paikkaa kompostikäymälälle ja Mats on osallistunut mökkinaapureiden keskusteluihin haja-asutusalueen jätevesistä. Iltaisin he pistäytyvät kalalla. Kun lastenlapset tulevat mökille heinäkuussa, kaikki toivovat ettei rantaan tule sinilevää. Jo monta vuotta he ovat miettineet tekevänsä muutoksia ja parantavansa ympäristöä omilla arjen ratkaisuillaan.
Ratkaisu
Aktia Ympäristölaina auttoi heidät ajattelusta tekoihin. Keväällä Mats aikoo rakentaa kompostikäymälän mökin yhteyteen ja syksyllä hankitaan säiliö jätevesille. Välissä on kesä ja silloin saunotaan ja uidaan lastenlasten kanssa.
Kiinnostuitko Aktian ympäristölainasta?
Hae ympäristölainaa
Täytä yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä
Käy lähimmässä Aktian konttorissa