Muutoksia säästöhenkivakuutusten verotusmenettelyssä 1.1.2020 alkaen

Eduskunta on 13.3.2019 hyväksynyt lakimuutokset, joiden seurauksena säästöhenkivakuutusten ja kapitalisaatiosopimusten verotusmenettely muuttuu 1.1.2020 alkaen. Muutoksella on vaikutuksia myös Aktia Henkivakuutuksen myöntämien säästöhenkivakuutuksien verotusmenettelyyn.

Osittaiset säästön nostot vakuutuksesta

Verotusmenettelyn muutos vaikuttaa säästöhenkivakuutuksesta tehtäviin osittaisiin säästön nostoihin. Osittaisien säästön nostojen verotusmenettely on jatkossa samankaltainen kuin esimerkiksi sijoitusrahastojen ja suorien osakesijoituksen verotusmenettely vastaavassa tilanteessa.

Vakuutuksesta nostettava osittainen säästö sisältää 1.1.2020 alkaen aina sekä pääomaa että tuottoa. Veroseuraamusta ei synny, jos vakuutukseen ei ole kertynyt tuottoa.

Julkisuudessa on esitetty tietoja, joiden mukaan myös pääomasta, eli vakuutuksen maksetuista maksuista, maksettaisiin veroa 1.1.2020 alkaen.  Nämä tiedot ovat virheellisiä. Vakuutussäästön pääomaa ei siis veroteta jatkossakaan, vaan verotusmenettelyn muutos vaikuttaa ainoastaan tuoton verotusajankohtaan.

Nostettavasta säästöstä katsotaan ensi vuoden alusta veronalaiseksi pääomatuloksi se suhteellinen osa säästöstä, joka nostohetkellä vastaa tuoton osuutta vakuutuksen kokonaissäästön määrästä. Tuotoksi katsotaan se osuus säästöstä, joka ylittää vakuutukseen maksettujen maksujen määrän.

Esimerkki, osittainen nosto ennen 1.1.2020:

  • Vakuutuksessa on säästöjä 20 000 euroa, josta pääomaa on 15 000 euroa ja tuottoa 5 000 euroa. Vakuutuksesta nostetaan 5 000 euroa, joka on kokonaan pääomaa eikä nostosta peritä veroa.
  • Vakuutuksessa on säästöjä 20 000 euroa, josta pääomaa on 15 000 euroa ja tuottoa 5 000 euroa. Vakuutuksesta nostetaan 16 000 euroa, josta tuoton osuus on 1 000 euroa, joka verotetaan pääomatulona. Vakuutusyhtiö tekee nostettavasta tuotosta 30 % ennakonpidätyksen, jolloin veron määrä on 333 euroa.

Esimerkki, osittainen nosto 1.1.2020 jälkeen:

  • Vakuutuksessa on säästöjä 20 000 euroa, josta pääomaa on 15 000 euroa ja tuottoa 5 000 euroa. Vakuutuksesta nostetaan 5 000 euroa, jolloin pääoman osuudeksi muodostuu 3 750 euroa ja tuoton osuudeksi 1 250 euroa. Vakuutusyhtiö pidättää nostettavasta tuotosta 30 % pääomatuloveron, jolloin veron määrä on 375 euroa.
  • Vakuutuksessa on säästöjä 20 000 euroa, josta pääomaa on 15 000 euroa ja tuottoa 5 000 euroa. Vakuutuksesta nostetaan 16 000 euroa, josta pääoman osuudeksi muodostuu 12 000 euroa ja tuoton osuudeksi 4 000 euroa. Vakuutusyhtiö pidättää nostettavasta tuotosta 30 % pääomatuloveron, jolloin veron määrä on 1 200 euroa.

Tappiollisena päättyvä säästöhenkivakuutus

Tappiollisena päättyvän säästöhenkivakuutuksen verotuskäytäntö muuttuu siten, että 1.1.2020 alkaen vakuutuksen tappion voi vähentää vakuutuksen päättymisvuonna kaikista veronalaisista pääomatuloista.

Vakuutuksen tappio verotuksessa muodostuu, kun vakuutuksesta nostettava säästö jää alle siihen tehtyjen sijoitusten määrän.  Jos verovuoden muut pääomatulot eivät riitä vakuutuksen tappion vähentämiseen, muodostuu jäljelle jäävästä tappion määrästä pääomatulolajin tappio, joka on vähennyskelpoinen kymmenen vuoden ajan.

Säästöhenkivakuutus on helppo ja joustava ratkaisu, myös jatkossa

Säästöhenkivakuutusten ja kapitalisaatiosopimusten tuoton verotus yhdenmukaistuu vuoden 2020 alusta. Säästöhenkivakuutus on veromuutostenkin jälkeen helppo ja joustava sekä verotuksellisesti tehokas ratkaisu pitkäaikaiseen säästämiseen ja varallisuuden kartuttamiseen.

Jos tavoitteesi ja säästötarpeesi eivät ole muuttuneet, eivät muutokset vaadi sinulta erillisiä toimenpiteitä. Voit jatkaa säästämistä kuten ennenkin.

Haluatko lisää tietoa eri sijoitusvaihtoehdoista?

Jätä meille yhteydenottopyyntö, niin soitamme sinulle.

Täytä yhteydenottopyyntö