Siirry sisältöön Siirry chattiin
Yhdistyksen pankkiasiat

Yhdistyksen pankkiasiat

Yhdistyksen pankkiasioiden hoitamisessa on omat sääntönsä. Olemme koonneet tähän muistilistan tärkeimmistä asioista, jotka tulee huomioida, jotta yhdistyksesi asiat hoituvat sujuvasti.

Rekisteröimättömät yhdistykset

Rekisteröimättömät yhdistykset, kuten koululuokat ja harrastekerhot, eivät ole oikeuskelpoisia eikä niille voida lain mukaan perustaa tiliä. Tällaisten yhdistyksen vastuuhenkilölle tai rahastonhoitajalle voidaan avata henkilöasiakkaan tili. Aktian henkilöasiakkaana voit avata tilin henkilöasiakkaan verkkopankissa.
Rekisteröimättömät yhdistykset

Rekisteröidyt yhdistykset

Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) ylläpitämään yhdistysrekisteriin rekisteröidyillä yhdistyksillä on oma Y-tunnus ja niillä voi olla omaisuutta ja vastuita. Rekisteröidyillä yhdistyksillä voi myös olla pankkitili ja muita pankkipalveluita, joiden käytöstä vastaavat yhdistyksen hallituksen siihen oikeuttamat henkilöt.
Rekisteröidyt yhdistykset

Yhdistyksen tavallisimmat toimeksiannot

Mikäli hallituksen jäsen on vaihtunut, päivitä seuraavat tiedot:

  1. Ilmoita ensin vaihtuneesta hallituksesta Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) yhdistysrekisteriin
  2. Päivitä yhdistyksen tuntemistiedot Aktialle
  3. Mikäli tilinkäyttäjä on vaihtunut, päivitä käyttöoikeus ja tilaa tarvittaessa uusi yritysverkkopankki 
  4. Mikäli yhteyshenkilö on vaihtunut, päivitä yhteyshenkilön tiedot

Asiakkuus

Tule yritysasiakkaaksi Aktiaan.

Jotta voimme käsitellä yritysasiakkuuden avauspyynnön, pyydämme sinua täyttämään ja lähettämään alla olevan sähköisen lomakkeen ”Asiakkaan asiakastiedot” liitteineen. Tämän jälkeen olemme sinuun yhteydessä. Asiakkaan asiakastiedot voi täyttää yrityksen/yhdistyksen nimenkirjoitusoikeutettu henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla. Tutustu yrityspalveluidemme hinnastoon.

1. Mitä tietoja tarvitsen?

Tarkista ensin mitä asiakirjoja hakemuksen yhteyteen tulee liittää. Kaikkiin hakemuksiin liitetään kopio henkilöllisyystodistuksesta (kopio passista tai henkilökortin molemmista puolista) yrityksen edustajilta sekä niiltä henkilöiltä, joille lisätään tilinkäyttöoikeus sekä tarvittavat asiakirjat yhtiömuodollesi. Tarkista täältä yhtiömuodoittain mitä asiakirjoja tarvitset: Asiakirjat yhtiömuodoittain

Pankkien on lain* mukaan sekä tunnistettava että tunnettava asiakkaansa pankkiasiointiin liittyen. Asiakkaan riittävä tunteminen edellyttää pankilta asiakastietojen keräämistä aina uutta asiakassuhdetta aloitettaessa ja tietojen säännöllistä päivittämistä.

Pankkien on muun muassa kerättävä seuraavat tiedot yhteisöasiakkaistaan:

  • Yhteisön pankkisuhteen ylläpitämiseen oikeutetut edustajat sekä näiden henkilöllisyyden ja edustuskelpoisuuden todentaminen
  • Yhteisön tosiasialliset edunsaajat
  • Konsernin rakenne
  • Arvioitu maksuliikenne pankissa
  • Verotustiedot
  • Yhteisön (liike)toiminta ja taloudellinen tilanne

2. Miten toimitan tiedot?

Kun sinulla on kaikki tarvittavat tiedot, voit siirtyä täyttämään tietoja tästä:  "Asiakkaan asiakastiedot". Varaa noin 15 minuuttia tietojen täyttämiseen. Tietojen tallentaminen keskeneräisenä ei ole mahdollista.

3. Aktia on sinuun yhteydessä

Kiitos tiedoista! Käsittelemme pyyntösi mahdollisimman pian ja olemme sinuun yhteydessä. Kun asiakkuuden avauspyyntö on hyväksytty, laadimme tarvittavat sopimukset ja lähetämme ne sähköisesti allekirjoitettavaksi. Arvioitu käsittelyaika on noin yksi viikko.

4. Miten allekirjoitan sopimukset?

Yrityksen/yhteisön nimenkirjoitusoikeutetut sekä tulevat palveluiden käyttäjät allekirjoittavat sopimukset henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla.

 

Herääkö kysyttävää? Soita Aktian yritysasiakaspalveluun, puh. 010 247 6700

*Laki luottolaitostoiminnasta sekä Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä

Ilmoita muuttuneesta osoitteesta ja/tai uudesta vastuuhenkilöstä.

Päivityksen voi tehdä yrityksen/yhdistyksen nimenkirjoitusoikeutettu henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla.

1. Mitä tietoja tarvitsen?

  • Y-tunnuksen
  • Yrityksen uudet osoitetiedot ja/tai uuden vastuuhenkilön yhteystiedot

2. Miten toimitan tiedot?

Kun sinulla on kaikki tarvittavat tiedot, voit siirtyä täyttämään toimeksiantoa. Varaa noin 5 minuuttia toimeksiannon täyttämiseen. Tietojen tallentaminen keskeneräisenä ei ole mahdollista.

3. Aktia päivittää tiedot

Kiitos tiedoista! Käsittelemme toimeksiantosi mahdollisimman pian ja päivitämme tiedot. Mikäli tarvitsemme lisätietoja toimeksiannon käsittelyä varten, olemme yhteydessä puhelimitse 010 247 –alkuisesta numerosta.

Päivitä osoite- ja yhteystiedot

Herääkö kysyttävää? Soita Aktian yritysasiakaspalveluun, puh. 010 247 6700

Tilit

Avaa uusi yritystili. Mikäli yrityksellä/yhdistyksellä ei vielä ole asiakkuutta Aktiassa, katso ohjeet asiakkaaksi tulosta täältä: Miten avaan yritysasiakkuuden Aktiaan? Tilin avaamisesta veloitamme voimassaolevan hinnastomme mukaisesti.

1. Mitä tietoja tarvitsen?

  • Y-tunnuksen
  • Tilinkäyttäjiltä seuraavat tiedot: henkilötunnus, yhteystiedot (kotiosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite) ja kuva tai kopio henkilöllisyystodistuksesta (passista tai henkilökortin molemmista puolista)
  • Nimenkirjoitusoikeutetulta seuraavat tiedot: henkilötunnus ja yhteystiedot (puhelinnumero ja sähköpostiosoite). Jos yrityksen nimenkirjoitusoikeus on jaettu, tarvitaan molempien nimenkirjoitusoikeutettujen tiedot
  • Rekisteröidyn yhdistyksen tilin avaamiseksi lisäksi yhdistysrekisteriote, yhdistyksen säännöt sekä ote yhdistyksen hallituksen pöytäkirjasta, josta selviää, kuka tilin saa avata, ketkä ovat tilinkäyttöoikeutettuja sekä mitä palveluita tilinavaaja saa tiliin liittää

2. Miten toimitan tiedot?

Kun sinulla on kaikki tarvittavat tiedot, voit siirtyä täyttämään toimeksiantoa. Varaa noin 10 minuuttia toimeksiannon täyttämiseen. Tietojen tallentaminen keskeneräisenä ei ole mahdollista. 

3. Aktia luo sopimukset

Kiitos tiedoista! Käsittelemme toimeksiantosi mahdollisimman pian ja laadimme tarvittavat sopimukset. Mikäli tarvitsemme lisätietoja toimeksiannon käsittelyä varten, olemme yhteydessä puhelimitse 010 247 –alkuisesta numerosta. Lähetämme seuraavaksi sopimukset sähköisesti allekirjoitettavaksi. Arvioitu käsittelyaika on noin yksi viikko.

4. Miten allekirjoitan sopimukset?

Lähetämme kutsun sähköiseen allekirjoitukseen sähköpostitse nimenkirjoitusoikeutetuille sekä tilinkäyttäjälle, mikäli samalla avataan verkkopankki. Sopimukset allekirjoitetaan henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla. Kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet, saavat allekirjoittajat sähköpostitse linkin sopimusasiakirjoihin niiden tallentamista varten.

5. Miten otan palvelut käyttöön?

Verkkopankin voi ottaa käyttöön heti kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimukset ja avaintunnuskortti on saapunut käyttäjälle postitse.

Avaa yritystili

Herääkö kysyttävää? Soita Aktian yritysasiakaspalveluun, puh. 010 247 6700

Lopeta yksittäisiä tilejä tai koko yritysasiakkuus Aktiassa. Tilin tai asiakkuuden lopetuksen voi tehdä yrityksen/yhdistyksen nimenkirjoitusoikeutettu henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla.

1. Mitä tietoja tarvitsen?

  • Y-tunnuksen
  • Lopetettavan tilin tilinumero
  • Tilinumeron, jonne lopetettavan tilin saldo siirretään
  • Tarkista mahdollinen tililimiitti ennen lopetuspyyntöä ja siirrä tarvittaessa varoja tilille

2. Miten toimitan tiedot?

Kun sinulla on kaikki tarvittavat tiedot, voit siirtyä täyttämään toimeksiantoa. Varaa noin 5 minuuttia toimeksiannon täyttämiseen. Tietojen tallentaminen keskeneräisenä ei ole mahdollista.

3. Aktia lopettaa tilin

Kiitos tiedoista! Lopetamme tilin sekä siihen liitetyt palvelut pyyntösi mukaan ja siirrämme saldon haluamallesi tilille. Lähetämme lopetustiliotteen postitse. Mikäli tarvitsemme lisätietoja toimeksiannon käsittelyä varten, olemme yhteydessä puhelimitse 010 247 –alkuisesta numerosta. Arvioitu käsittelyaika on noin yksi viikko.

Lopeta tili

Herääkö kysyttävää? Soita Aktian yritysasiakaspalveluun, puh. 010 247 6700

Tilaa käyttöoikeuden muutoksia yritystilille. Tilauksella voit lisätä uusia tilinkäyttäjiä ja/tai poistaa tilinkäyttöoikeuksia. Voit määritellä mitä oikeuksia käyttäjille annetaan/poistetaan. Tilauksen voi tehdä yrityksen/yhdistyksen nimenkirjoitusoikeutettu henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla.

Mikäli kyseessä on yhdistyksen vaihtunut rahastonhoitaja ja/tai hallitus, katso tarkemmat ohjeet täältä.

1. Mitä tietoja tarvitsen?

  • Y-tunnuksen
  • Tilinumeron, jota käyttöoikeuden muutos koskee
  • Uusilta käyttöoikeutetuilta seuraavat tiedot: henkilötunnus, yhteystiedot (kotiosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite) ja kuva tai kopio henkilöllisyystodistuksesta (passista tai henkilökortin molemmista puolista)
  • Nimenkirjoitusoikeutetulta seuraavat tiedot: henkilötunnus ja yhteystiedot (puhelinnumero ja sähköpostiosoite). Jos yrityksen nimenkirjoitusoikeus on jaettu, tarvitaan molempien nimenkirjoitusoikeutettujen tiedot

2. Miten toimitan tiedot?

Kun sinulla on kaikki tarvittavat tiedot, voit siirtyä täyttämään toimeksiantoa. Varaa noin 10 minuuttia toimeksiannon täyttämiseen. Tietojen tallentaminen keskeneräisenä ei ole mahdollista. 

3. Aktia luo sopimukset

Kiitos tiedoista! Käsittelemme toimeksiantosi mahdollisimman pian ja laadimme tarvittavat sopimukset. Mikäli tarvitsemme lisätietoja toimeksiannon käsittelyä varten, olemme yhteydessä puhelimitse 010 247 –alkuisesta numerosta. Lähetämme seuraavaksi sopimukset sähköisesti allekirjoitettavaksi. Arvioitu käsittelyaika on noin yksi viikko.

4. Miten allekirjoitan sopimukset?

Käyttöoikeuksien poistaminen ei vaadi erillistä allekirjoitusta.

Lähetämme kutsun sähköiseen allekirjoitukseen sähköpostitse nimenkirjoitusoikeutetuille sekä uudelle käyttöoikeutetulle, mikäli samalla avataan verkkopankki. Sopimukset allekirjoitetaan henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla. Kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet, saavat allekirjoittajat sähköpostitse linkin sopimusasiakirjoihin niiden tallentamista varten.

5. Miten otan palvelut käyttöön?

Verkkopankin voi ottaa käyttöön heti kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimukset ja avaintunnuskortti on saapunut käyttäjälle postitse.

Päivitä tilin käyttöoikeuksia

Herääkö kysyttävää? Soita Aktian yritysasiakaspalveluun, puh. 010 247 6700

Kortit

Tilaa Aktia Business Debit -kortti. Kortinhaltija voi maksaa yrityksen/yhdistyksen tililtä sekä tallettaa käteisvaroja tilille Automatian talletusautomaateilla. Voit tarkistaa lähimmän automaatin sijainnin osoitteesta: https://otto.fi/missa-talletus/ TalletusOtto-automaatilla voit tallettaa euromääräisiä seteleitä ja kolikoita ja OttoPlus-automaatilla voit tallettaa euromääräisiä seteleitä.

Tilauksen voi tehdä yrityksen/yhdistyksen nimenkirjoitusoikeutettu tai tuleva kortin käyttäjä henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla. Voit samalla tilata kortit usealle kortinhaltijalle. Tutustu voimassa olevaan hinnastoomme.

1. Mitä tietoja tarvitsen?

  • Y-tunnuksen
  • Uudelta kortinhaltijalta seuraavat tiedot: henkilötunnus, yhteystiedot (kotiosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite) ja kuva tai kopio henkilöllisyystodistuksesta (passista tai henkilökortin molemmista puolista)
  • Nimenkirjoitusoikeutetulta seuraavat tiedot: henkilötunnus ja yhteystiedot (puhelinnumero ja sähköpostiosoite). Jos yrityksen nimenkirjoitusoikeus on jaettu, tarvitaan molempien nimenkirjoitusoikeutettujen tiedot

2. Miten toimitan tiedot?

Kun sinulla on kaikki tarvittavat tiedot, voit siirtyä täyttämään toimeksiantoa. Varaa noin 5 minuuttia toimeksiannon täyttämiseen. Tietojen tallentaminen keskeneräisenä ei ole mahdollista.

3. Aktia luo sopimukset

Kiitos tiedoista! Käsittelemme toimeksiantosi mahdollisimman pian ja laadimme tarvittavat sopimukset. Mikäli tarvitsemme lisätietoja toimeksiannon käsittelyä varten, olemme yhteydessä puhelimitse 010 247 –alkuisesta numerosta. Lähetämme seuraavaksi sopimukset sähköisesti allekirjoitettavaksi tarvittaville osapuolille. Arvioitu käsittelyaika on noin yksi viikko.

4. Miten allekirjoitan sopimukset?

Tuleva kortinhaltija sekä nimenkirjoitusoikeutetut saavat sähköpostitse kutsun sähköiseen allekirjoitukseen. Sopimukset allekirjoitetaan henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla. Kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet, saavat allekirjoittajat sähköpostitse linkin sopimusasiakirjoihin niiden tallentamista varten.

5. Miten otan palvelut käyttöön?

Kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimukset toimitetaan kortti ja pin-koodi kortinhaltijan osoitteeseen.

Tilaa kortti

Herääkö kysyttävää? Soita Aktian yritysasiakaspalveluun, puh. 010 247 6700

Lopeta Aktia Business Debit –kortti. Lopetusta voi pyytää yrityksen/yhdistyksen nimenkirjoitusoikeutettu tai kortinhaltija henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla.

1. Mitä tietoja tarvitsen?

  • Y-tunnuksen
  • Lopetettavan kortin tiedot

2. Miten toimitan tiedot?

Kun sinulla on kaikki tarvittavat tiedot, voit siirtyä täyttämään toimeksiantoa. Varaa noin 5 minuuttia toimeksiannon täyttämiseen. Tietojen tallentaminen keskeneräisenä ei ole mahdollista. 

3. Aktia lopettaa kortin

Kiitos tiedoista! Käsittelemme toimeksiantosi mahdollisimman pian ja lopetamme kortin. Mikäli tarvitsemme lisätietoja toimeksiannon käsittelyä varten, olemme yhteydessä puhelimitse 010 247 –alkuisesta numerosta.

Lopeta kortti

Herääkö kysyttävää? Soita Aktian yritysasiakaspalveluun, puh. 010 247 6700

Etkö löydä etsimääsi?