Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktian palveluissa on palvelunestohyökkäyksen aiheuttama häiriö.

Asiakkaidemme tiedot ja varat eivät ole vaarantuneet. Korjaamme tilannetta parhaillaan ja pahoittelemme aiheutunutta haittaa.

Markkinaraati: Asuntosijoittaminen kannattaa, mutta pikkukaupungit ovat riski

Markkinaraati: Asuntosijoittaminen kannattaa, mutta pikkukaupungit ovat riski

Maanantai 22. marraskuuta 2021 Markkinaraati

Asuntosijoittaminen on kasvattanut tällä vuosituhannella suosiota. Erikokoiset kaupungit ovat tarjonneet vuokranantajille mahdollisuuden säädellä vuokratuoton ja arvonnousuun kohdistuvien odotusten painotusta.

Vuokra-asuntoja välittävä Vuokraturva on vetäytynyt joistakin keskisuurista kaupungeista, kuten esimerkiksi Hämeenlinnasta ja Lahdesta.

– Kuten maailmalla, Suomessakin on siirrytty kaupungistumisen seuraavaan vaiheeseen. Vuosituhannen alussa ihmiset muuttivat syrjäkyliltä alueellisiin keskuksiin. Nyt koulutettu väki muuttaa suuriin kaupunkeihin. Keskisuuret kaupungit jäävät väliinputoajiksi, Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola totesi Aktian ja Kauppalehden yhteistyössä tuottamassa Markkinaraati-keskustelussa. 

Yksityisten asuntosijoittajien edunvalvontajärjestön Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Sanna Hughes puolestaan totesi, että kyllä keskisuurtenkin kaupunkien keskustat ovat vielä asuntosijoittajan kannalta vetovoimaisia.

Taaleri Kiinteistöjen salkunhoitaja Jukka Sjösten kirjoitti Aktian blogissaan jokin aika sitten, että sijoitusasunnon arvonkehitykseen vaikuttaa monta pientä asiaa, joista voi muodostua sijoittajalle sudenkuoppia. Näitä asioita ovat mm. asunnon sijainti, sen kunto, alueen palvelut ja yleinen kiinnostavuus sekä alueen tuleva kehitys.

Myös Markkinaraadissa mukana ollut Kojamon liiketoimintajohtaja Ville Raitio totesi, että nämä ovat tärkeitä asioita arvioitaessa, muodostuuko vuokra-asunnolle kysyntää.

– Vuokra-asuntoa hankittaessa pitää miettiä vuokralaisen tarpeita. Vuokra-asuntoa ei osteta omiin mieltymyksiin.

Metsola totesi, että pienillä paikkakunnilla voi sijoitusasunnossa hyvinkin olla kaksinumeroinen vuokratuottoprosentti.

– Se ei kuitenkaan johdu korkeasta euromääräisestä vuokrasta, vaan asunnon matalasta arvosta, jonka kehitys on arvoitus. Silloin asuntosijoittajalla pitää olla hyvä riskinsietokyky ja asiantuntemusta.