Vakuutussäästäminen tarkoittaa säästämistä sijoitusvakuutuksen tai kapitalisaatiosopimuksen kautta. Vakuutussäästämisestä käytetään usein myös nimeä vakuutuskuori. Säästöt sijoitetaan valittuihin kohteisiin, ja säästöjen tuotto määräytyy sijoituskohteiden arvonkehityksen mukaan.
Muutos yksityishenkilöiden vapaaehtoisten yksilöllisten eläkevakuutusten vakuutusmaksuihin
Yksityishenkilöiden ottamiin vapaaehtoisiin yksilöllisiin eläkevakuutuksiin ei voi 1.1.2027 alkaen maksaa uusia vakuutusmaksuja. Muutos koskee Aktia Henkivakuutuksen myöntämiä vakuutuksia.
Jos asiakas ei hyväksy muutosta, hän voi irtisanoa vakuutuksen ja nostaa eläkesäästöt säästön määrästä riippumatta.
Voimassa olevan lainsäädännön mukaan vakuutusyhtiön on arvioitava säännöllisesti vakuutustensa ominaisuuksia. Arvioinnissa otetaan huomioon muun muassa se, onko vakuutus edelleen tarkoituksenmukainen. Verovähennysoikeuden poistamisen jälkeen yksilöllinen eläkevakuutus ei enää vastaa alkuperäistä tarkoitustaan. Muutoksen tarkemmat perustelut kerrotaan asiakaskirjeessä.
Asiakaskirjeet ehtomuutoksista lähetetään asiakkaille lokakuun aikana. Irtisanomislomake tulee verkkopankkiin sen jälkeen, kun asiakas on saanut kirjeen.
Päivitetty 15.9.2026.
Lue artikkeli "Verovähennysoikeus poistuu yksilöllisistä eläkevakuutuksista 1.1.2027 alkaen"
Yksilöllisten eläkevakuutusten verotus muuttuu - tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin
Vakuutussäästämisessä sopimus toimii sijoitusten kuorena, jonka sisällä sijoituskohteita voi vaihtaa ja varoja sijoittaa uudelleen ilman välittömiä veroseuraamuksia. Tuotto verotetaan vasta varojen noston yhteydessä, joten koko kertynyt tuotto voidaan hyödyntää uudelleensijoittamiseen. Tämä mahdollistaa joustavan ja tehokkaan varojen hallinnan pitkällä aikavälillä.
Sijoitusvakuutukseen sisältyy myös henkivakuutus, jonka myötä säästetyt varat maksetaan halutulle edunsaajalle kuolemantapauksen sattuessa. Kapitalisaatiosopimus ei sisällä henkivakuutusturvaa, vaan kuolemantapauksessa sopimus siirtyy sellaisenaan kuolinpesän omistukseen.
Vakuutussäästäminen sopii erityisesti pitkäaikaiseen säästämiseen ja sijoittamiseen, kuten eläkepäivien varalle tai varallisuuden siirtämiseen seuraavalle sukupolvelle.
Tutustu tarkemmin Aktian vakuutussäästämisen vaihtoehtoihin alla.
Vakuutussäästäminen Aktiassa
| Sijoitusvakuutukset | Kapitalisaatiosopimukset | ||||
| Aktia Säästövakuutus | Aktia Säästövakuutus Allokointipalvelu+ | Aktia Avara Sijoitusvakuutus | Aktia Kapitalisaatiosopimus | Aktia Avara Kapitalisaatiosopimus | |
| Kenelle | Yksityishenkilöt | Yksityishenkilöt Yritykset Säätiöt | |||
| Vähimmäissijoitus | 40 EUR | 200 000 EUR | 500 000 EUR | 200 000 EUR | 500 000 EUR |
| Sijoituskohteet | Omavalintaiset sijoituskohteet, laaja valikoima Aktian omia ja valikoitujen yhteistyökumppaneiden sijoitusrahastoja. | Viisi aktiivisesti hoidettua eri riskitason salkkuvaihtoehtoa. | Laaja sijoituskohdevalikoima hoidettuna täyden valtakirjan mallilla. | Viisi aktiivisesti hoidettua eri riskitason salkkuvaihtoehtoa. | Laaja sijoituskohdevalikoima hoidettuna täyden valtakirjan mallilla. |
| Vakuutussäästämiseen liittyvät ominaisuudet |
| ||||
| Sisältääkö tuote henkivakuutuksen? | Henkivakuutus, jonka suuruus on 100 % kertyneestä säästöstä ja joka maksetaan kuolintapauksessa edunsaajamääräyksen mukaisesti. | Ei henkivakuutusta. | |||
Usein kysytyt kysymykset
Tämä on mainos. Sen sisältöä ei tule pitää henkilökohtaisena sijoitusneuvona tai sijoitussuosituksena. Sijoitustoimintaan liittyy aina taloudellinen riski. Asiakas vastaa itse omien sijoituspäätöstensä taloudellisista tuloksista. Tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi jopa menettää ja sijoitus voi aiheuttaa taloudellisia tappioita. Rahoituspalvelujen ja tuotteiden kulut voidaan periä asiakkaalta sijoitustoiminnan tuloksesta riippumatta. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan on syytä tutustua huolella sijoitusmarkkinoihin ja eri sijoitusvaihtoehtoihin.