Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktian nimissä lähetetään aktiivisesti huijausviestejä. Myös huijausverkkolaskuja on liikkeellä.

Lue lisää täältä.

Osakemarkkinan tunnelma on heikentynyt – mitä tästä tulisi ajatella?

Osakemarkkinan tunnelma on heikentynyt – mitä tästä tulisi ajatella?

Maanantai 24. tammikuuta 2022 Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Alkuvuodesta osakemarkkinoiden tunnelma on ollut selvästi heikompi, kuin mihin olemme viime aikoina tottuneet. Erityisesti Yhdysvaltain osakemarkkinoilla kehitys on pehmentynyt huomattavasti. Lisäksi muuallakin kasvuyhtiöiden sekä markkina-arvoltaan pienempien yhtiöiden kehityksessä on tapahtunut selvä tunnelmanmuutos. Markkinoilla ei ole totuttu tällaisiin liikkeisiin, kun osakkeet ovat olleet lähes katkeamattomassa nousussa jo pidemmän aikaa. Nyt on kuitenkin saatu arvokas muistutus siitä, että heilunta kuuluu osakemarkkinoiden luonteeseen.

Se, että paineessa ovat olleet erityisesti yhdysvaltalaiset kasvuyhtiöt, kertoo jotain myös muutoksen syistä. Näiden yhtiöiden voittokulku on ollut vastustamaton etenkin pandemian jälkeisessä maailmassa. Matalien korkojen maailmassa yhtiöt, jotka pystyvät luomaan kasvua sulkutoimista huolimatta, ovat olleet äärimmäisen houkuttelevia kohteita. Niistä on vain päädytty maksamaan liikaa. Samaan aikaan monet pandemian kurittamat yhtiöt ovat jääneet junnaamaan jo pitkäksi aikaa. Suhteellinen arvostusero eri yhtiöiden välillä on revennyt ennätyssuureksi.

Viime vuoden loppupuolella alkoi vaikuttaa siltä, että pandemian jälkeisen kysyntäpiikin jälkeen kohonnut inflaatio ei olisikaan jäämässä niin tilapäiseksi kuin aluksi ajateltiin. Keskuspankitkin luopuivat ajatuksesta ja päätyivät sen sijaan viestimään inflaation vastaisen taistelun alkamisesta. Vuosia jatkuneen erittäin elvyttävän rahapolitiikan aika on siis hiljalleen tulossa päätökseensä. Lokakuun alussa markkinoilla hinnoiteltiin Yhdysvaltoihin yhtä koronnostoa vuodelle 2022. Tällä hetkellä markkinoilla odotetaan neljää nostoa. Muutos on kaikin puolin perusteltu, mutta hyvin nopea.

Markkinoiden kannalta nimenomaan muutoksen nopeus on ollut ongelmana. Sopeutumisenkin on pitänyt olla nopea. Vaikka korkoja nostettaisiin tänä vuonna neljä kertaa ja ensi vuonna toiset neljä, ei vielä olla tasolla, joka itsessään aiheuttaisi ongelmia talouksille. Kotitalouksien ja yritysten velkaantuminen on hyvin hallinnassa. Ongelmallisempaa muutos voi olla sijoitusmarkkinoille. Talous- ja tuloskasvu jatkuvat edelleen hyvällä tasolla, mutta korkeampien korkojen myötä arvostuskertoimille koituu paineita, ja tämä näkyy nyt osakemarkkinoilla ja erityisesti kasvuyhtiöissä.

Markkinoilla hinnoitellaan nyt jo enemmän koronnostoja, kuin mitä Yhdysvaltain keskuspankki on ohjeistanut. Rahapolitiikan muutos on siis jo huomioitu markkinoilla ja siksi tilanne voi jo kohta rauhoittua. Tällä viikolla kuulemme jo valmistelevat kommentit Yhdysvaltain keskuspankki Fedin maaliskuun tulevaa koronnostoa ajatellen. Fedillä on halutessaan mahdollisuus rauhoittaa tilannetta. Lisäksi tällä viikolla viidennes Yhdysvaltain S&P 500 indeksin yhtiöistä kertoo tulosnäkymistään, mikä voi omalta osaltaan vahvistaa uskoa tulevaan. Koronnostot eivät itsessään kerro osakkeiden nousumarkkinan päättymisestä, vaan siitä, että talousympäristö on riittävän vahva, jotta rahapolitiikkaa on varaa kiristää.


Mitä nyt sitten tulisi tehdä?

Mielestämme sijoittajan on tärkeä pitää kiinni omasta sijoitusstrategiastaan. Heilunta kuuluu luonnollisena osana sijoitusmarkkinoiden kehitykseen, eikä tässä tälläkään kertaa ole kysymys mistään poikkeuksellisesta. Keskuspankeilta on vastuullista toimintaa luopua liian voimakkaasta elvytyksestä, kun tilanne taloudessa näyttää vahvemmalta. Sijoitusmarkkinoilla muuttuvaan ympäristöön mukaudutaan. Tällä kertaa muutos rahapolitiikan osalta on tapahtunut poikkeuksellisen nopeasti ja siksi markkinoillakin on nähty rajuhko sopeutuminen. Emme kuitenkaan usko, että tilanteessa olisi aineksia suurempaan levottomuuteen, mutta toki markkinoiden lyhyen aikavälin käänteiden ennustaminen on mahdotonta. Mikäli heikko markkinakehitys jatkuu merkittävästi heikentyvänä, mutta kasvunäkymät pysyvät ennallaan, voi tilanne avata hyviäkin ostopaikkoja, mutta toistaiseksi pitäydymme osakkeiden osalta neutraalipainossa.



Markkinakatsauksen on kirjoittanut allokaatiosalkunhoitaja Patrik Moring.