Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktian nimissä kalastellaan verkkopankkitunnuksia Lue lisää
Markkinaraati: Pörssilistattujen kauppojen osakkeet ovat nyt halpoja

Markkinaraati: Pörssilistattujen kauppojen osakkeet ovat nyt halpoja

Perjantai 3. kesäkuuta 2022 Markkinaraati

Koronakotoilun nostama kaupan alan kysyntä kärsii nyt krapulavaiheesta. Esimerkiksi kodinkoneiden kauppa ei vedä enää entiseen malliin. Kiihtyvän inflaation heikentämä kuluttajien ostovoima on laskenut kaupan kysyntää kevään aikana. Kaupan alan kysyntää heikentävät myös kallistunut ja hidastunut logistiikka.

– Työllisyystilanne on kuitenkin hyvä ja ekonomistit ennustavat edelleen 3,5 prosentin kasvua. Hintojen noususta hyötyy erityisesti halpakauppa, Aktian salkunhoitaja Juuso Kenkkilä sanoi Kauppalehden Markkinaraadissa.

Keskustelussa mukana ollut Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja totesi, että palkkojen nousun spiraali kiihdyttäisi inflaatiota entisestään, mikä näkyisi puolestaan kaupan alalla kiihtyvänä hintojen nousuna. ”Ostovoimaa syövät asumisen ja liikkumisen kustannukset sekä energian ja ruoan nouseva hinta.”

Kaupan alan yritysten osakkeet Suomessa ovat laskeneet alkuvuonna jopa 40 prosenttia. Ainoastaan Stockmannin osake on ollut nousussa.

– Stockmann on poikkeus. Sen osake on laskenut yhtiön vaikeuksien vuoksi viime vuosina niin rajusti, että prosentuaalinen nousu on ilmeinen. Monet kaupan osakkeet ovat sen sijaan laskeneet paljon, mutta monien kauppojen kasvunäkymät ovat edelleen hyviä. Esimerkiksi ruokaa ja tarvikkeita eläimille myyvän Mustin kysyntä tulee varmaan kasvamaan, sillä ihmiset ostivat korona-aikana paljon lemmikkejä, Aktian Kenkkilä perusteli osakkeiden houkuttelevaa hinnoittelua.

Kenkkilä uskoo kaupan alan yhtiöiden osingonmaksukyvyn olevan kestävällä tasolla. Hän jakaa kehuja erityisesti Tokmannille. 

– Tokmannin kurssi on tullut liikaa alas. Osake on halpa. Osinkotuotto on melkein kahdeksan prosenttia. Kaupan yhtiöt ovat olleet järkeviä osingonjakopolitiikassaan, Kenkkilä sanoi.

Aktian ja Kauppalehden tarjoamassa Markkinaraadissa oli Kenkkilän ja Kurjenojan lisäksi mukana myös Tokmannin markkinointi- ja viestintäjohtaja Veli-Pekka Ääri.

Videon toistaminen vaatii sivuston kaikkien evästeiden hyväksymisen.