Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktian nimissä kalastellaan verkkopankkitunnuksia Lue lisää
Markkinat hermoilevat talouskasvunäkymien hidastumista ja rahapolitiikan kiristymistä

Markkinat hermoilevat talouskasvunäkymien hidastumista ja rahapolitiikan kiristymistä

Maanantai 6. kesäkuuta 2022 Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Sijoitusmarkkinoilla toukokuu oli hyvin volatiili. Osakemarkkinat olivat selvässä laskussa lähes koko kuukauden, kunnes palautuivat viimeisen viikon aikana. Globaaleiden osakemarkkinoiden tuotto toukokuussa oli lopulta omissa valuutoissaan nollan tuntumassa, euroissa jäätiin noin 1,5 % miinukselle. Korkomarkkinoilla kuukausi oli hyvin samankaltainen korkeamman riskin yrityslainojen ja kehittyvien markkinoiden valtionlainojen seuratessa osakemarkkinoiden kehitystä. Euroalueen valtionlainojen ja korkean luottoluokituksen yrityslainojen tuotot jäivät kuitenkin miinukselle korkojen nousun myötä. 

Isot markkinateemat ovat pitkälti ennallaan. Talousdata on ollut edelleen alavireistä ja kasvu on hidastuvalla uralla. Inflaatio sen sijaan on pysynyt itsepintaisen korkealla tasolla ja yllättänyt edelleen yläkanttiin suhteessa ekonomistien odotuksiin. Talousympäristö on siis entistä enemmän stagflatorinen.  Keskuspankeille tilanne on hankala. Rahapolitiikan liian aggressiivinen kiristäminen tilanteessa, jossa talouskasvu jo on hidastuvalla uralla, kasvattaa riskiä talouden ajautumisesta taantumaan. Liian löysällä rahapolitiikalla puolestaan riskeerataan inflaation riistäytyminen hallinnasta. Toistaiseksi näyttää siltä, että keskuspankit ovat enemmän huolissaan inflaatiosta kuin talouskasvusta ja ovat valmiita kiristämään rahapolitiikkaa selvästi talouskasvuun liittyvistä riskeistä huolimatta. Inflaatio- ja rahapolitiikkapelkojen lisäksi epävarmuutta luovat edelleen Venäjän ja Ukrainan sodan vaikutukset varsinkin Euroopan talouskasvuun sekä Kiinan kasvun hidastuminen koronaan liittyvistä rajoitustoimista johtuen.

Pientä helpotusta markkinoiden hermoiluun ovat tuoneet USA:n keskuspankin Fedin johtajien viimeisimmät kommentit, jotka indikoivat, että koronnousupolku ei ehkä ole niin aggressiivinen kuin pahimmillaan on pelätty. Ohjauskorkoa tullaan nostamaan suurella todennäköisyydellä 50 korkopistettä sekä kesäkuun että heinäkuun kokouksissa, mutta tämän jälkeen tilanne on loppuvuoden osalta auki. Jos taloustilanne on odotettua heikompi, Fed saattaa jopa pidättäytyä lisäkoronnostoista. Myös viimeisimmät uutiset Kiinasta viittaavat siihen, että koronan leviäminen on saatu hallintaan ja rajoitustoimia päästään asteittain purkamaan. 

Markkinoilla muuttunutta tilannetta on hinnoiteltu jo paljon. Osakemarkkinoilla arvostustasot alkavat näyttää jo edullisilta suhteessa historiaan. Tuloskasvuennusteet eivät tosin ole juurikaan muuttuneet ja saattavat olla ylioptimistia talouskasvun hidastumisen ja nousevan kustannustason ristipaineessa. Korkomarkkinoilla korkotasot ovat korkojen nousun jälkeen jo kautta linjan hyvin houkuttelevilla tasoilla.

Pidämme allokaatiomme kokonaisuudessaan ennallaan. Osakkeet ovat alipainossa, pitkät korot neutraalipainossa ja lyhyet korot ylipainossa. Emme halua lisätä osakeriskiä, koska talous- ja tuloskehitykseen kohdistuu yhä huomattavaa epävarmuutta, vaikka pahimmat pelot Fediin ja Kiinan koronatilanteeseen liittyen ovatkin jonkin verran helpottaneet. Pitkissä koroissa suurin nousu lienee takanapäin, mutta euroalueen koroissa nousupainetta on edelleen, koska inflaatio yllättää jatkuvasti yläkanttiin ja odotukset EKP:n rahapolitiikan kiristystahdista kasvavat. Vielä ei siis mielestämme ole oikea hetki lisätä myöskään pitkien korkojen painoa. 

Osakeallokaation sisällä ylipainotamme Eurooppaa ja olemme alipainossa Pohjoismaissa. USA, Japani ja kehittyvät markkinat ovat neutraalipainossa. Korkoallokaatiossa ylipainotamme korkeamman korkotason High Yield -yrityslainoja ja kehittyvien markkinoiden valtionlainoja, varsinkin paikallisvaluuttamääräisiä. Euroalueen valtionlainat ovat isossa alipainossa ja korkean luottoluokituksen Investment Grade -yrityslainat alipainossa.

Markkinakatsauksen on kirjoittanut allokaatiojohtaja Tommi Tähtinen.