Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktia Henkivakuutuksen asiakaspalvelu on ruuhkautunut.

Pahoittelemme ruuhkasta aiheutuvaa haittaa.

Mitä kuuluu pullonkauloille?

Mitä kuuluu pullonkauloille?

Maanantai 26. syyskuuta 2022 Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Ei tarvitse mennä pitkään ajassa taaksepäin, kun talouden polttavin puheenaihe oli tuotannon pullonkaulat. Koronaelvytyksen ja -rajoitusten seurauksena monista tavaroista ja komponenteista oli huutava pula. Tilannetta pahensi tukkurien reagointi kriisiin: varastojen annettiin pienentyä, koska taantuman odotettiin vähentävän kysyntää voimakkaasti. Näin oli tapahtunut myös aiemmissa kriiseissä. Toisin kävi.

Alihankintaketjujen tilanne on vahvistunut

Federal Reserven New Yorkin konttorin laatima “Global Supply Chain Pressure Index”, vapaasti käännettynä globaali alihankintaketjujen rasitusindeksi, on laskenut voimakkaasti. Normaalitilanteessa indeksin arvo on noin 0 ja korkein luku saavutettiin viime vuoden lopussa indeksin ollessa yli 4. Tuorein lukema oli 1,5, eli parempaan suuntaan ollaan menossa tavaroiden saatavuuden osalta.

Konttirahdin hinta on romahtanut

Suuria haasteita aiheuttanut konttirahdin hintakehitys näyttää sekin selkeitä helpottamisen merkkejä. Globaali hinta kävi pahimmillaan yli 10 000 dollarissa per kontti, josta hinta on aivan viime aikoina laskenut alle 5 000 dollarin. Toki ennen koronaa oltiin tukevasti alle 2 000 dollarissa. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että hinnan suunta on niin ikään tukevasti laskusuuntainen.

Hinnat laskivat, vaikka rahtivolyymit kasvoivat. Viime vuoden heinäkuussa merikonttien globaali rahtimäärä oli mittaushistorian vilkkain heinäkuu. Eli hinnanlasku ei johtunut kysynnän vähenemisestä, ainakaan kokonaan. Heikko taloustilanne tulee suurella todennäköisyydellä kiihdyttämään hintojen laskua.

Yritysten varastotilanne helpottaa

Yhdysvalloissa vähittäiskaupan varastojen suhde myyntiin oli ennen koronaa noin 1,4 %. Pahimmillaan suhdeluku kävi alle 1,1 %:ssa  ja nyt ollaan yli 1,2 %:ssa. Vastaavasti EU:ssa yritykset arvioivat kestokulutushyödykkeiden varastotilanteensa jo paremmaksi kuin ennen koronaa. Ennen pandemiaa kyselytutkimuksen tulos oli noin 10 % (USA:n ja EU:n luvut eivät ole vertailukelpoisia keskenään), josta se laski pahimmillaan -7,5 %:iin. Viimeisin luku oli yli 13 %. Eli tilanne on EU:ssa vahvistunut jo paremmaksi kuin ennen koronaa.

Tavaroiden kysyntä vähenee, kun yritysten ei tarvitse kasvattaa varastojaan normaalitilannetta enempää, ja tämä pienentää rasitusta toimitusketjuissa.

Yksi inflaatiota helpottava tekijä

Aiemmin pullonkaulat olivat yksi inflaatiota kiihdyttävä tekijä. Tässä ympäristössä tavaroiden liikkuvuuden ja saatavuuden helpottuminen ei ole, ainakaan vielä, merkittävä inflaatiota hidastava tekijä. Lisäksi kysynnän väheneminen ostovoiman heiketessä ja epävarmuuden vallitessa tulevat omalta osalta hidastamaan hintojen nousua. Mutta inflaation hidastuminen ei ainakaan tule riippumaan pullonkauloista tai tavaroiden saatavuudesta.