Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktian tunnistuspalvelussa oli häiriö tiistaina 24.1. Häiriö on ohi ja palvelua tarkkaillaan. Olemme häiriöstä hyvin pahoillamme. Lue lisää.
Markkinaraati: Taantuma tulee jäämään maltilliseksi

Markkinaraati: Taantuma tulee jäämään maltilliseksi

Perjantai 25. marraskuuta 2022 Markkinaraati

Kuluttajien luottamus omaan ja Suomen talouteen ovat alamaissa, kulutus jatkuu edelleen. Myös yritysten taseet ja maksuvalmius ovat hyvässä kunnossa. Suomen talous on kuitenkin muun maailman mukana menossa kohti taantumaa. 

Ekonomistit ennustavat lievää talouden hiipumista ensi vuodelle. Vuoden 2009 finanssikriisissä Suomen talous romahti kahdeksan prosenttia. Pankit arvioivat, että Suomessa taantuma tulee jäämään maltilliseksi. 

– Siihen on kolme syytä. Ensinnäkin palautuminen viimeaikaisista taantumista on ollut nopeampaa kuin finanssikriisissä. Toisekseen yrityksillä ja kotitalouksilla on ollut riittävästi aikaa varautua taantumaan. Lisäksi pankkisektori on hyvässä asemassa kohtaamaan tilanteen. Finanssikriisissä pankit olivat pikemminkin kiihdyttämässä ongelmallista kehitystä, Aktian toimitusjohtaja Mikko Ayub sanoi Kauppalehden Markkinaraadissa.

Ayubin mukaan kotitaloudet ovat rahastoissa nettomyyjiä.

– Näin pitääkin toimia. Tällaisina aikoina kotitaloudet voivat hyödyntää aiemmin kerääntynyttä varantoa.

Nousevat korot ovat vaikuttaneet asuntomarkkinoita rauhoittavasti. Keskuspankkien oletetaan nostavan ohjauskorkoja vielä alkuvuonna. Asuntoluottojen yleisimmän viitekoron Euriborin arvioidaan nostojen jälkeen jäävän muutamaan prosenttiin.

– Sehän on normaali taso. Viimeisen kymmenen vuoden aikana nähty nollakorko ei ole normaali, eikä paluuta nollakorkoihin ole. Asiakkaat, jotka ovat sitoneet asuntolainansa aiemmin kiinteään korkoon, hyötyvät nyt, Mikko Ayub totesi.

Kauppalehden Markkinaraati-keskusteluun osallistuivat myös OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio ja Nordea Suomen varatoimitusjohtaja Sara Mella.

Videon toistaminen vaatii sivuston kaikkien evästeiden hyväksymisen.