Siirry sisältöön Siirry chattiin
Finnair Visa -sovelluksen aktivoinnissa käytettävä kertakäyttöinen vahvistuskoodi ei tällä hetkellä saavu asiakkaille.

Vikaa korjataan parhaillaan. Pahoittelemme häiriöstä aiheutuvaa haittaa.

Markkinaraati: Keväällä odotetaan ennätysosinkoja

Markkinaraati: Keväällä odotetaan ennätysosinkoja

Perjantai 17. helmikuuta 2023 Markkinaraati

Helsingin pörssissä on tulossa antelias osinkokevät. Viime vuonna suomalaiset pörssiyhtiöt maksoivat osinkoa ennätykselliset 15 miljardia euroa. Silloin toki purkautui ainakin pankkien osalta myös korona-ajan osinkorajoitusten paineita. Nyt yritykset ovat raportoineet kohtuullisia tuloksia ja hyviä osinkoja.

– Tuloskausi on toistaiseksi sujunut positiivisissa tunnelmissa. Takanamme on lähes kahden vuoden vahvan tuloskasvun jakso. Yleinen tuloskasvu on odotetusti maltillistunut, ja tuloskuva eri sektoreiden välillä on epäyhtenäinen. Vahvaa tuloskasvua on nähtävissä energia- ja finanssisektorilla, Aktian salkunhoitaja Anders Thylin kirjoitti alkuviikosta markkinakatsauksessaan.

Osingoista keskusteltiin myös Kauppalehden Markkinaraadissa, jossa oli mukana Aktian salkunhoitaja Paavo Ahonen.

– Kiinnostavaa on, että syklisten alojen yhtiöt ovat ilmoittaneet maksavansa hyviä osinkoja. Se kertoo uskosta pidemmän aikavälin tuloskestävyyteen. Osa yhtiöistä ehdottaa hallitukselle valtuuksia tehdä päätös myöhemmässä vaiheessa vuotta lisäosingoista, mikäli toteutuva tuloskehitys on edennyt odotetusti. On hyvä, että yhtiön johto voi tarkastella tilannetta vuoden mittaan, Ahonen sanoi.

Markkinaraati-keskustelussa olivat Ahosen lisäksi mukana myös senioristrategi Hertta Alava Nordeasta sekä sijoittaja ja tietokirjailija Karo Hämäläinen.

Videon toistaminen vaatii sivuston kaikkien evästeiden hyväksymisen.