Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktian nimissä lähetetään aktiivisesti huijausviestejä. Myös huijausverkkolaskuja on liikkeellä.

Lue lisää täältä.

 

Markkinaraati: Osakemarkkinan heiluessa korkomarkkina on kiinnostava

Markkinaraati: Osakemarkkinan heiluessa korkomarkkina on kiinnostava

Perjantai 28. huhtikuuta 2023 Markkinaraati

Vuoden ensimmäisen neljänneksen tuloskausi on nyt puolessavälissä. Kauppalehden Markkinaraadissa keskusteltiin siitä, miten eri toimialat ja yhtiöt ovat pärjänneet vaihtelevassa markkinassa. Raadin mielestä konepajat ovat pärjänneet hyvin, kun taas metsäyhtiöillä ovat olleet vaikeammat ajat.

– Yhtiöissä on paljon eroja, sillä korona-aikana iskeneen komponenttipulan ja inflaation yhdistelmä luovat edelleen epävarmuutta yhtiöiden tilauskirjoihin Suomessa ja muualla Euroopassa. Alkuvuoden pankkikriisi on puolestaan tehnyt pankkiosakkeista edullisia. Toisaalta osakemarkkinan heiluessa korkomarkkinasta on tullut kiinnostava. Rahoja ei kannata ainakaan makuuttaa pankkitilillä korkean inflaation aikaan, Markkinaraati-keskusteluun osallistunut Aktian salkunhoitaja Juuso Kenkkilä sanoi.

Keskusteluun osallistuivat Kenkkilän lisäksi myös Inderesin pääanalyytikko Petri Gostowski sekä senioristrategi Kaisa Kivipelto Danske Bankista.

Videon toistaminen vaatii sivuston kaikkien evästeiden hyväksymisen.