Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktia Henkivakuutuksen asiakaspalvelu on ruuhkautunut.

Pahoittelemme ruuhkasta aiheutuvaa haittaa.

Kati Eriksson on nimitetty Aktian varainhoidosta vastaavaksi johtajaksi

Tiistai 26. syyskuuta 2023 Asiakastiedotteet

Kauppatieteiden maisteri Kati Eriksson on nimitetty Aktian uudeksi varainhoidosta vastaavaksi johtajaksi sekä Aktian johtoryhmän jäseneksi.

Kati Erikssonilla on pitkä ja monipuolinen työhistoria kattaen sekä varainhoidon että pankkitoiminnan johtotehtäviä. Viimeisimpänä hän on toiminut instituutiopankkitoiminnasta vastaavana johtajana Danske Bankin Suomen sivuliikkeessä.

– Haluan lämpimästi toivottaa tervetulleeksi Kati Erikssonin Aktiaan ja konsernin johtoryhmään. Kati Erikssonilla on erinomaiset johtajaominaisuudet, vankka kokemus varainhoidosta sekä laaja osaaminen sijoitustuotteista. Odotamme innolla, että pääsemme yhdessä Kati Erikssonin kanssa jatkamaan kohti visiotamme olla johtava varainhoitajapankki, Aktian toimitusjohtaja Juha Hammarén sanoo.

– Haluan samalla kiittää Uki Lammia hänen panoksestaan Aktian varainhoidosta vastaavana vt. johtajana. Uki Lammilla on ollut iso rooli strategisten tavoitteidemme edistämisessä ja hän toimii vt. johtajana Kati Erikssonin saapumiseen asti.

 

Kati Eriksson on nimitetty Aktian varainhoidosta vastaavaksi johtajaksi

 

Kati Eriksson aloittaa tehtävässään viimeistään tammikuun 2024 lopussa.

– Aktialla on kaikki edellytykset päästä visioonsa olla johtava varainhoitajapankki. Odotan innolla, että pääsen mukaan tälle matkalle ja myös luomaan erinomaisia asiakaskokemuksia aktialaisten kanssa. Minulle asiakkaat ja henkilöstö ovat ensiarvoisen tärkeitä ja uskon, että Aktian arvot ja yrityskulttuuri luovat erinomaisen pohjan sille, että voin tukea Aktian osaavaa henkilöstöä parhaalla mahdollisella tavalla saavuttamaan yhdessä asettamamme tavoitteet, sanoo Kati Eriksson.

Nimityksen edellytyksenä on, ettei Finanssivalvonnalla ole huomautettavaa nimitykseen.