Siirry sisältöön Siirry chattiin
SEPA-pikasiirtojen häiriö on korjattu, ja maksuja voi tehdä nyt normaalisti Euroopanlaajuisen ongelman vuoksi kaikkia SEPA-pikasiirtoja ei voitu eilen välittää. Käsittelemättömät SEPA-pikasiirrot on hylätty: maksutapahtuma ei ole mennyt vastaanottajalle, eikä maksua ole myöskään veloitettu tililtä. Seuraa tiliotetta ja tilitapahtumia, jotta saat vahvistuksen toteutuneista maksutapahtumista.
Markkinaraati: Asuntomarkkinat piristyvät ensi vuonna

Markkinaraati: Asuntomarkkinat piristyvät ensi vuonna

Perjantai 22. joulukuuta 2023 Markkinaraati

Kauppalehden Markkinaraati keskusteli asuntomarkkinoiden kehityksestä. Talouden keskeiset ajurit, kuten inflaation taittuminen, korkojen kääntyminen laskuun sekä ostovoiman vahvistuminen, piristävät pitkään laskussa ollutta asuntomarkkinaa.

– Olen mieluummin optimistinen kuin pessimistinen. Asuntomarkkina on piristynyt jo loppuvuodesta. Työllisyyskehitys on ollut kohtuullisen hyvä, mikä antaa kuluttajille uskoa oman taloutensa kestävyyteen. Se tulee talouden ajureiden ohella vaikuttamaan myönteisesti asuntokauppaan, keskusteluun osallistunut Aktian pääekonomisti Lasse Corin sanoi.

Keskustelussa olivat mukana myös Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa sekä Etuovi.comin asiakkuusjohtaja Ville Huhtamäki.

Kauppalehden Markkinaraati jää joulutauolle. Seuraava lähetys tulee perjantaina 19.1.2024. 

Videon toistaminen vaatii sivuston kaikkien evästeiden hyväksymisen.