Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktian nimissä soitetaan huijauspuheluita, joissa varoitetaan esimerkiksi pankkitunnusten tai tilin olevan vaarassa

Huijari pyrkii todistamaan asiansa oikeaksi lähettämällä tekstiviestin, joka näkyy samassa tutussa viestiketjussa kuin Aktian aidot viestit. Lue lisää.

Aktiasta IF Gnistan ry:n juniorijalkapalloilun yhteistyökumppani

Aktiasta IF Gnistan ry:n juniorijalkapalloilun yhteistyökumppani

Tiistai 11. kesäkuuta 2024 Blogit ja artikkelit

Aktia on mukana tukemassa Gnistanin juniorijalkapalloilua.

Aktia on mukana junioreiden tukijoukoissa, kun vuonna 1924 perustettu jalkapalloseura Gnistan viettää 100-vuotisjuhlavuottaan. ”Aktia haluaa strategiansa mukaisesti tukea nuoria, ja tästä lähtökohdasta syntyi myös Gnistanin junioritoiminnan kanssa solmittu kumppanuus.  Gnistan on pääkaupunkiseudun merkittävimpiä urheiluseuroja ja tavoittaa siten suuren joukon lapsia ja nuoria. Yhteistyössä korostuu osaava yhdessä tekeminen, joka on myös keskeinen osa Aktian arvoja”, Aktian Brand Lead Anna Holtari sanoo.

Turnausten iloa ja taloustaitoja

Yhteistyön puitteissa mahdollistetaan muun muassa perinteisen junioriturnauksen järjestäminen. Vuosittainen junioriturnaus kerää yhteen yli 100 joukkuetta, ja yhteistyön avulla varmistetaan, että jalkapallokentät täyttyvät tulevaisuudessakin innokkaista junioripelaajista.  

IF Gnistan ry:n toimitusjohtaja Ilkka Vanala on äärimmäisen tyytyväinen yhteistyöhön.

”Olemme erittäin innoissamme yhteistyökumppanuudesta Aktian kanssa. Aktian vahva sitoutuminen ja panostus juniorijoukkueidemme toimintaan mahdollistaa jatkossakin nuorille laadukkaan ja ammattitaitoisen valmennuksen, ja nyt pystymme tarjoamaan heille myös arvokasta talousosaamista”, Vanala sanoo.

“Aktialle on tärkeää olla tukemassa nuoria ja heidän vanhempiaan, minkä yhdessä luotu taloustaitotapahtuma konkretisoi. Tapahtuma toimii samalla jatkumona viimevuotiselle Käärijän talouskoululle",  Holtari jatkaa. 

Gnistan lyhyesti 

Vuonna 1924 perustettu jalkapalloseura Gnistan juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Oulunkylästä kotoisin oleva seura on yksi Suomen perinteisimpiä jalkapalloseuroja, ja sillä on ollut säännöllistä kilpailutoimintaa 1930-luvun alusta asti. 

Gnistan on pääkaupunkiseudun suurimpia urheiluseuroja ja pelaajamäärältään Veikkausliigan neljänneksi suurin jalkapalloseura.