Siirry sisältöön Siirry chattiin
Markkinaraati: Miltä sijoittajan kesä näyttää?

Markkinaraati: Miltä sijoittajan kesä näyttää?

Perjantai 13. kesäkuuta 2025 Markkinaraati

Kevätkauden viimeisessä Markkinaraadissa keskustellaan siitä, miltä osakesäästäjän kesä näyttää. Mitkä tekijät osakemarkkinoita nyt ohjaavat? Entä minkälaisia oppeja kevään pörssipaniikista jäi käteen? Markkinaraadissa pohditaan myös, miten sijoittajan tulisi valmistautua kesään.

Aktian allokaatiojohtaja Patrik Moring sanoo, että huhtikuun pörssipaniikista on palauduttu hyvin, mutta heiluntaa esiintyy edelleen markkinoilla. Moring nostaa myös, että markkina suhtautuu tällä hetkellä Trumpin tekemiin toimiin kaksijakoisesti.

“Osakemarkkina on odottanut veronalennuksia ja regulaation purkuja innoissaan. Samaan aikaan korkomarkkina on aika huolissaan tästä kehityksestä ”, Moring sanoo.

Moringin mukaan kevään pörssipaniikki muistutti hajauttamisen tärkeydestä ja siitä, että sijoittajan ei kannata juosta pelkästään vanhojen voittajien perässä, sillä uusiakin nousijoita voi tulla.

“Nyt on nähty, että esimerkiksi eurooppalaiset pienyhtiöt ovat pärjännet todella hyvin viime aikoina”, Moring toteaa.

Keskustelussa pohdittiin myös, miten sijoittajan tulisi valmistautua kesään. Moringin mukaan sijoittajan kannattaa välttää hötkyilyä.

“Uutisia tulee kesän aikana varmasti, mutta niitä ei kannata liikaa tuijottaa”, Moring sanoo.

Patrik Moringin lisäksi keskusteluun osallistuivat myös OP:n päästrategi Lippo Suominen ja Nordean senioristrategi Hertta Alava.

Videon toistaminen vaatii sivuston kaikkien evästeiden hyväksymisen.