Siirry sisältöön Siirry chattiin
Markkinaraati: Kannattaako mennä naimisiin?

Markkinaraati: Kannattaako mennä naimisiin?

Perjantai 5. joulukuuta 2025 Blogit ja artikkelit Markkinaraati

Tällä viikolla Markkinaraadissa keskustellaan avioliitosta. Miksi nuoren parin kannattaisi mennä naimisiin? Entä minkälaisia talouteen liittyviä asioita kannattaa ottaa huomioon, kun pohtii naimisiin menoa? Milloin kannattaa tehdä avioehto ja mitä siihen pitäisi ottaa huomioon?

Aktian henkilöasiakasliiketoiminnan johtajan Camilla Karlbergin mukaan avioliitto tuo tullessaan myös paljon muuta, kun sen, että sanoo tahdon. Avioliiton myötä tulee erilaisia oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia. Esimerkiksi puolison elatusvelvollisuus koskee avioliitossa olevia, kun taas avopuolisojen välillä kyseistä velvollisuutta ei ole.

“Kun ollaan avioliitossa, puolisoiden pitää huolehtia toistensa toimeentulosta. Siihen kuuluu ihan arkisia kuluja kuten ruokaostokset, vakuutusmaksut ja harrastukset”, Karlberg kertoo.

Rahariitojen välttämiseksi Karlberg suosittelee, että avioliitossa keskustellaan asioista avoimesti sekä puolison, että asiantuntijan kanssa. Näin vältytään yllätyksiltä ja epäselviltä tilanteilta esimerkiksi perimisen yhteydessä.  

 “Moni ei tule ajatelleeksi sitä, että jos toinen puolisoista perii tai saa lahjaksi omaisuutta, sekin lasketaan mukaan yhteiseen varallisuuteen, ellei niitä ole suljettu pois esimerkiksi testamentin tai lahjakirjan kautta”, Karlberg sanoo. 

Karbergin mukaan avioliitossa olisi tärkeää varmistaa, että molemmilla on mahdollisuus kerryttää varallisuutta. Käytännössä se voi tarkoittaa esimerkiksi juoksevien kulujen tasaista jakautumista.

“Suosittelemme, että avioliitossa on yhteinen taloustili, johon molemmat laittavat palkkaansa suhteutettuna rahaa yhteisiin kuluihin”, Karlberg sanoo.

Markkinaraadissa pohdittiin myös mitä avioeron yhteydessä tulisi muistaa. Karlberg muistuttaa, että pankki kannattaa ottaa mukaan prosessiin ajoissa, jotta taloudellinen kokonaisuus voidaan huomioida.

“Jos eroavalla parilla on yhteinen asuntolaina, on tärkeää keskustella pankin kanssa ennen, kun sovitaan kenelle asunto jää”, Karlberg summaa.

Karlberg muistuttaa avioeron kynnyksellä poistamaan myös käyttöoikeudet yhteisiltä tileiltä ja muuttamaan edunsaajat esimerkiksi henkivakuutuksissa.

Keskusteluun osallistuivat myös Svahn Legal Oy:n asianajaja Sanna Svahn ja Baarman & Co Asianajotoimisto Oy:n asianajaja Pontus Baarman.

Videon toistaminen vaatii sivuston kaikkien evästeiden hyväksymisen.