Markkinaraati: Mitä seurauksia öljykriisillä on?
Tällä viikolla Markkinaraadissa keskustellaan siitä, mitä mahdollisesta uudesta öljykriisistä seuraa. Minkälaiseen inflaatioon olisi syytä varautua? Entä mitä inflaation kiihtyminen tekee sijoituksille? Markkinaraadissa pohditaan myös mitä sijoittajan kannattaa nyt tehdä ja jättää tekemättä.
Aktian sijoitusjohtaja Samu Lang muistuttaa, että kriisin alla sijoittajan kannattaa aina pitää pää kylmänä.
“Aina kun tulee joku kriisi niin tuottoerot kasvavat ja se avaa sijoittajalle mahdollisuuksia”, Lang toteaa
Lang toteaa myös, että Iranin kriisi on osoittanut, että sijoittajat eivät vielä ole valmiita siirtymään pois amerkikkakeskeisestä ajattelumaailmasta.
“Kriisin aikana Yhdysvaltojen dollari vahvistui merkittävästi ja toimi eräänlaisena turvasatamana” Lang sanoo.
Langin mukaan öljykriisin myötä myös inflaatio tulee realisoitumaan seuraavien kuukausien aikana.
“Varmasti tullaan näkemään hintavaikutuksia, toinen kysymys on, miten keskuspankit reagoivat” Lang pohtii.
Markkinaraadissa pohdittiin myös mitä sijoittajan kannattaa tai ei kannata tehdä.
Lang uskoo, että muun muassa kehittyviltä markkinoilta saattaa löytyä mahdollisuuksia, mutta muistuttaa myös teknologiayhtiöiden potentiaalista.
“Muun muassa tietoturvaa tai pilvipalveluita tarjoavien yhtiöiden odotuksia on lyöty voimakkaasti alas, ja sieltä on tarjoutunut mahdollisuuksia jopa ennen Iranin kriisin alkua", Lang muistuttaa.
Tässä kohtaa Lang kehottaa markkinoille lähteviä sijoittajia valikoimaan kohteensa tarkasti.
“Jos on varaa lähteä markkinoille, niin se tulee tehdä valikoiden. Iran teeman ympärille ei kannata lähteä rakentamaan mitään väkisin", Lang toteaa.
Keskusteluun osallistuivat myös Finlandia Rahastoyhtiön toimitusjohtaja Vesa Engdahl ja työeläkeyhtiö Elon pääekonomisti Tiina Helenius.
Videon toistaminen vaatii sivuston kaikkien evästeiden hyväksymisen.