Siirry sisältöön Siirry chattiin
Opintolainojen maksatuksessa on tällä hetkellä tekninen häiriö, jonka vuoksi lainojen ulosmaksussa on viivettä Selvitämme tilannetta parhaillaan ja pyrimme saamaan opintolainat maksuun mahdollisimman nopeasti. Pahoittelemme häiriöstä aiheutuvaa haittaa.
Aktian talousennuste: Työllisyydessä näkyy käänne, kulutuksessa on patoutunutta potentiaalia

Aktian talousennuste: Työllisyydessä näkyy käänne, kulutuksessa on patoutunutta potentiaalia

Keskiviikko 12. elokuuta 2026 Blogit ja artikkelit

Suomen talous kasvaa Aktian tuoreen talousennusteen mukaan odotuksia paremmin. Kasvua tukevat erityisesti vienti, investoinnit ja teollisuuden vahvistunut vire. Samalla työmarkkinoilla näkyy ensimmäisiä merkkejä käänteestä: Aktia ennustaa työttömyyden kääntyvän laskuun ja työllisten määrän lähtevän kasvuun lähitulevaisuudessa.

Aktia ennustaa Suomen talouden kasvavan 2,1 prosenttia vuonna 2026, 1,8 prosenttia vuonna 2027 ja 1,5 prosenttia vuonna 2028. Talouden elpymisestä huolimatta kasvu on ollut epätasaista, sillä työmarkkinat ovat vielä laahanneet talouskehityksen perässä.

”Suomen taloudessa nähdään nyt rohkaiseva ja yllättäväkin kehityskulku. Kasvu on vahvistunut, vienti vetää ja ensimmäiset merkit työmarkkinoiden paranemisesta ovat näkyvissä. Työllisyys reagoi suhdanteisiin viiveellä, mutta yritysten vahvistuneet työllistämisaikeet viittaavat siihen, että parempi talouskehitys alkaa vähitellen näkyä myös työpaikkojen määrässä”, toteaa pääekonomisti Lasse Corin.

Datakeskus- ja puolustusinvestoinnit tukevat kasvua

Kasvun keskeisiä ajureita ovat investoinnit. Erityisesti datakeskukset ovat nousseet merkittävään rooliin, sillä ne muodostavat tällä hetkellä suurimman yksittäisen rakennuslupia kasvattavan investointikategorian Suomessa. Myös puolustusinvestoinnit sekä teollisuuden kasvavat kapasiteettitarpeet tukevat kasvua.

“Talouskasvun kannalta olennaista toki on, että investoinnit eivät jää yksittäisiksi hankkeiksi, vaan tukevat laajemmin teollisuuden, infrastruktuurin ja tuottavuuden kehitystä”, Corin huomauttaa.

Kuluttajilla olisi varaa kasvattaa kulutusta

Kotitalouksien kulutus on edelleen varovaista, mutta Aktia odottaa yksityisen kulutuksen kasvun vahvistuvan vähitellen ostovoiman paranemisen ja työmarkkinoiden kohentumisen myötä. Kuluttajien säästämisaste on pysynyt korkeana, mikä jättää tilaa kulutuksen kasvulle luottamuksen aikanaan vahvistuessa.

”Kulutuksen näkökulmasta Suomen taloudessa on edelleen merkittävää käyttämätöntä potentiaalia. Ostovoima on vahvistunut ja kotitalouksille on kertynyt säästöjä, mutta epävarmuus on pitänyt kuluttajat varovaisina. Työmarkkinoiden vahvistuminen voisi näkyä nopeasti myös kulutushalukkuuden kasvuna, tukien talouskasvua laajemmin”, Lasse Corin ennakoi.

Tuottavuus ja tekoäly ratkaisevat pitkän aikavälin kasvun

Aktian mukaan yksi Suomen talouden kiinnostavimmista ilmiöistä on tuottavuuden vahvistuminen. Suomen pitkän aikavälin kasvun kannalta tämä on erityisen tärkeää, sillä talouskasvua yleisesti ruokkiva väestönkasvu on meillä Pohjoismaiden hitainta. Tuottavuuden kasvussa keskeiseen rooliin voivat nousta investoinnit, digitalisaatio ja tekoälyn laajempi hyödyntäminen yrityksissä sekä julkisella sektorilla.

 ”Suomen pitkän aikavälin kasvukysymys on ennen kaikkea tuottavuuskysymys. Datakeskusten kaltaiset investoinnit luovat perustaa talouden uudistumiselle, mutta seuraava suuri mahdollisuus liittyy tekoälyyn. Jos tekoälyn tarjoamat tuottavuushyödyt uskalletaan hyödyntää laajasti niin yksityisissä yrityksissä kuin julkisella sektorillakin, vaikutukset voivat näkyä sekä yritysten kilpailukyvyssä että koko kansantalouden kasvussa”, Corin luonnehtii.

Lue katsaus kokonaisuudessaan tästä