Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktian palveluissa on palvelunestohyökkäyksen aiheuttama häiriö.

Asiakkaidemme tiedot ja varat eivät ole vaarantuneet. Korjaamme tilannetta parhaillaan ja pahoittelemme aiheutunutta haittaa.

Markkinaraati: Velkarahalla voi sijoittaa, kunhan pitää riskit kurissa

Markkinaraati: Velkarahalla voi sijoittaa, kunhan pitää riskit kurissa

Perjantai 21. lokakuuta 2022 Markkinaraati

Sijoittajien vatsahappoja on koeteltu tämän vuosikymmenen markkinaliikkeissä rajusti. Ensin osakemarkkinat kävivät syvässä kuilussa keväällä 2020, kun pandemia iski. Tänä vuonna osakekurssit ovat laskeneet talouden monien epävarmuustekijöiden vuoksi. Niiden taustalla on ennen muuta Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa heijastusvaikutuksineen.

– Vuosi on ollut mollivoittoinen sekä osake- että korkopuolella. Kun korko- ja osakesijoitusten arvot ovat laskeneet, vaihtoehtoiset sijoitukset ovat säilyttäneet arvonsa, Aktian sijoittamisen myyntijohtaja Thomas Lindholm kirjoitti tällä viikolla Aktian blogissa.

Sijoitusmarkkinoiden myllerryksen keskellä Kauppalehden Markkinaraadissa keskusteltiin sijoittamisesta velkarahalla. Thomas Lindholm oli ohjelmassa keskustelemassa yhdessä Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasin ja yksityissijoittaja Jasmin Hamidin kanssa.

Martin Paasi ja Jasmin Hamid sanoivat, etteivät ole lainoittaneet sijoitusvarallisuuttaan muutoin kuin omaa asuntoaan varten ottamillaan asuntolainoilla. He varoittelivat velkarahalla sijoittamisen riskeistä. Aktian Thomas Lindholm puolestaan kuvasi hallitun riskin sijoittamisesta lainaa hyödyntämällä.

– Meillä on helposti mielessä kauhukuvat 1980-luvun lopun kasinohuumasta, jossa yksityisille tarjottiin valuuttaluottoja sijoittamista varten, ja sitten kaikki romahti. En itsekään kannusta yksittäisiin suoriin osakesijoituksiin velkavivulla. Se on puhdasta spekulaatiota, Lindholm sanoi.

Hänen mukaansa sopivasti vivuttamalla eri omaisuusluokkiin hajautetun sijoitussalkun riskiä voidaan alentaa. Riskiä täytyy kuitenkin sietää, minkä vastinparina on korkeampi tuotto-odotus

– Tietysti sijoituksen tuottoprosentin pitää olla korkeampi kuin lainakorko. Tälläkin hetkellä esimerkiksi korkosijoitukset tuottavat ihan kohtuullisesti. Hajautetuissa salkuissa voi olla osakkeita, korkoja sekä vaihtoehtoisia sijoituskohteita, kuten kiinteistöjä sekä tuuli- ja aurinkovoimaa. Riskiä voi säätää salkun osakepainoa muuttamalla.

Markkinaraati arvioi, ettei nykyinen osakkeiden laskumarkkina kestä iän kaiken. Silloin voi taas kasvattaa osakepainoa salkussa.

 – Yö on pimeimmillään juuri ennen uuden päivän sarastusta, Thomas Lindholm kiteytti.