Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktian nimissä lähetetään aktiivisesti huijausviestejä

Aktian nimissä on lähetetty huijausviestejä, joissa ilmoitetaan, että ”sinulla on uusi päivitys”, ja pyydetään kirjautumaan. Linkki ohjaa valesivustolle, joten älä klikkaa linkkiä. Lue lisää turvallisesta asioinnista täältä.

 

Tuloskaudesta valoa talven pimeyteen?

Tuloskaudesta valoa talven pimeyteen?

Maanantai 16. tammikuuta 2023 Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Osakemarkkinoiden perinteinen joulupukkiralli jäi joulukuussa näkemättä markkinoiden hermoillessa taantumanäkymiä, keskuspankkien yhä kiristyvää rahapolitiikkaa ja Kiinan pahenevaa koronatilannetta. Vuosi on kuitenkin alkanut nousutunnelmissa varsinkin Euroopan osakemarkkinoilla. 

Viime vuosi jää historiaan monestakin syystä, ja myös osakemarkkinoilla vuosi oli erikoinen. Korkotasojen nousu painoi osakemarkkinat ympäri maailman laskuun, ja koko vuoden markkinoilla odotettiin niin käyvän myös tulosennusteiden osalta ja talouksien ajautuvan taantumaan. Toisin kuitenkin kävi yhtiöiden tulostason noustessa kaikkien aikojen ennätystasolle. Yritykset saivat siis siirrettyä kustannusinflaation eteenpäin asiakkailleen, ja kuluttajilla oli toistaiseksi varaa maksaa nousseet hinnat. Tälle talvelle maalailtiin piruja seinille. Jos Venäjän propagandaan olisi uskominen, koko läntinen Eurooppa värjöttelisi nyt kynttilän valossa viltin alla sähkön ja kaasun loputtua Euroopasta.

Energiakriisi ei ole lannistanut Eurooppaa, ja inflaatiokin näyttää laantumisen merkkejä

Venäjän maalaileman skenaarion sijaan Euroopan energiatilanne on parempi kuin kukaan osasi kesällä tai loppusyksystä odottaa. Saksassa maakaasuvarastot ovat vuodenaikaan nähden ennätyskorkealla ja lähes täynnä. Vuodenvaihteessa Saksa oli irtaantunut sataprosenttisesti venäläisestä maakaasusta, ja ensimmäinen uusi nesteytetyn maakaasun LNG-terminaali rakennettiin ennätysnopeasti noin 10 kuukaudessa. Saavutus on itsessään ihme sääntöjä ja määräyksiä rakastavassa maassa, jossa rakennushankkeiden lupaprosessit ovat yleensä erittäin hitaita. Maakaasun hinta on laskenut lähes 80 prosenttia elokuun huipputasoilta, ja on jo alemmalla tasolla kuin Venäjän aloittaessa järjettömän hyökkäyssotansa viime vuoden helmikuussa. Leudon talven ansiosta sähköä on riittänyt hyvin, ja jos kesällä megawattitunnin keskimääräinen hinta saattoi Euroopassa olla satoja euroja, nyt se on noin sadan euron tasolla, mikä on talvella varsin normaali taso. Täydessä laukassa ollut inflaatio on myös näyttänyt rauhoittumisen merkkejä, ja varsinkin Yhdysvalloissa inflaation odotetaan laskevan vuoden loppuun mennessä jopa alle 3 prosentin, eli varsin lähelle normaalia tasoa. Euroopassa inflaatio hidastuu energiakriisin takia hieman hitaammin, mutta markkinoilla odotetaan euroalueen inflaation painuvan alle 4 prosentin tason vuoden loppuun mennessä. Energiakriisi ja inflaatiolaukka näyttävätkin jäävän pikkuhiljaa taloudessa taka-alalle. 

Taantumalta tuskin vältytään kokonaan

Tarkoittaako tämä, että talouden taantuma on peruttu? Valitettavasti pitkään jatkunut epävarmuus on hidastanut talouden rattaita siinä määrin, että maltillinen taantuma on edelleen todennäköisin lopputulema tänä vuonna. Yhtiöille, ja varsinkin osakemarkkinoille, uutinen on hyvä. Yhtiöt selviävät pienestä taantumasta yleensä varsin hyvin, sillä keskimäärin niillä on monin verroin vahvemmat taseet kuin finanssikriisin aikaan, ja yritysten kannattavuustasot ovat pysyneet korkeina. Korkotasojen normalisoituminen lyhyessä ajassa voi silti koitua taantumassa velkaisimpien yhtiöiden kohtaloksi, ja pitkästä aikaa saatetaan nähdä isojakin konkursseja. Niitä ei nollakorkojen aikaan nähty käytännössä lainkaan, kun velkaisimmatkin yritykset saivat lainaa lähes ilmaiseksi. 

Osakemarkkinoilla laskuvuotta on lähes aina seurannut nousuvuosi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Osakemarkkinoilla laskuvuotta on lähes aina seurannut nousuvuosi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Keskuspankkien rahapolitiikan kiristymisen pysähtyminen keväällä ja varsinkin Euroopassa matalalle painetut osakkeiden arvostustasot antavat markkinoille hyvin tilaa nousta tänä vuonna – sillä edellytyksellä, että taantuma jää lyhyeksi, ja tulokset eivät romahda. 

Talouden näkymät ovat kirkastumaan päin

Tuleva osavuosikatsauskausi antavatkin osviittaa yritysten tämän vuoden näkymistä, joskin moni yritys lienee varovainen näkymiä antaessaan. Odotamme positiivissävytteistä osavuosikatsauskautta, ja ainakin toistaiseksi negatiivisia tulosvaroituksia on saatu tuloskauden alla vain vähän. Esimerkiksi monilla konepajasektorin yrityksillä on komponenttipulasta johtuen ennätyskorkeat tilauskirjat, kun kaikkia viime vuosien tilauksia ei ole pystytty toimittamaan. Onneksi komponenttipula on helpottamassa, joten sen ei pitäisi olla kasvun esteenä. Myös pankkisektorin tulosten voidaan odottaa kehittyvän tänä vuonna suotuisasti korkokatteiden noustessa huomattavasti nopeasti nousevien korkojen perässä. Lähtökohdat tulevaan vuoteen ovat monella sektorilla siis varsin hyvät.

Päivät pitenevät kevättä kohti mentäessä. Toivottavasti aurinko alkaa tänä vuonna paistaa vihdoin myös osakemarkkinoille.