
Aktia vahvisti mainettaan yksityissijoittajien keskuudessa – määrätietoinen vastuullisuustyö näkyy tuloksissa
Aktian kokonaismaineen kehitys yksityissijoittajien keskuudessa kääntyi suotuisaksi, ja maine nousi hyvälle tasolle (3.51) T-Median Luottamus&Maine 2025 -tutkimuksessa.
Maineen osa-alueista merkittävin laadullinen parannus tapahtui vastuullisuudessa. Vastuullisuuden osa-alueita mittaava ESG-indeksi oli Aktialla korkeampi kuin kaikkien tutkimukseen osallistuvien yhtiöiden ESG-indeksin keskiarvo.
Myös johtamisen kyvykkyyttä ja selkeää suuntaa mittaava osa-alue parani selvästi. Viime vuoden tapaan parhaan yksittäisen mainearvosanan Aktia sai taloudesta, eli Aktia mielletään kannattavaksi ja taloudellisesti vakaaksi yhtiöksi.
”Uskon, että uusi strategiamme, jossa vastuullinen vaurastuminen on keskiössä, alkaa tuottaa tulosta. Olemme myös kehittyneet yhtiönä entistä saavutettavammaksi, selkeämmäksi ja läpinäkyvämmäksi myös sijoittajillemme, ja on hienoa, että tätä arvostetaan”, Aktian sijoittajasuhdejohtaja Oscar Taimitarha sanoo.
Keskisuurten pörssiyhtiöiden MidCap-kategoriassa Aktian sijoitus oli 17., kun se vielä vuosi sitten oli 32.
Huomionarvoista on, että vieläkin korkeamman mainearvosanan Aktia sai niiltä yksityissijoittajilta, jotka omistavat Aktian osakkeita.
”Yksityissijoittajien kasvaneesta kiinnostuksesta kertoo myös se, että osakkeenomistajiemme määrä on kasvanut lähes 10 prosenttia alkuvuodesta 2024”, Taimitarha kertoo.
Luottamus&Maine 2025 pörssiyhtiöt -erikoistutkimuksessa selvitettiin Suomessa toimivien pörssiyhtiöiden mainetta yksityissijoittajien keskuudessa. Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 9 633 suomalaista, ja Aktian tunnettuutta arvioi yhteensä 921 henkilöä, joista validin organisaatioarvion antoi 183 vastaajaa.