Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktian nimissä lähetetään aktiivisesti huijausviestejä. Myös huijausverkkolaskuja on liikkeellä.

Lue lisää täältä.

 

Pankkiasioinnin tukea senioreille

Pankkiasioinnin tukea senioreille

Suurimman osan pankkiasioista voi hoitaa itsenäisesti mobiili- tai verkkopankissa, mutta läheisen tuki on tärkeässä asemassa, jos itsenäinen asiointi alkaa olla vaikeaa. Silloin voit valtuuttaa valitsemasi henkilön asioimaan puolestasi. Olemme koonneet tukea kaipaavalle asiakkaalle tietoa siltä varalta, että hän voi tarvita apua.

Tilin käyttöoikeus

Kun tarvitset arjen raha-asioissa apua, paras ratkaisu on antaa luotettavalle läheiselle käyttöoikeudet omaan tiliin. Tällöin läheinen voi esimerkiksi nostaa tililtä rahaa ja maksaa laskuja.

Huomioithan, että oman läheisen verkkopankkitunnuksia ei saa käyttää edes hänen luvallaan, eikä omaa tunnusta saa koskaan luovuttaa edes samaan perheeseen kuuluvalle.

Täysi-ikäinen henkilö voi valtuuttaa toisen täysi-ikäisen henkilön hoitamaan pankkiasioitaan täyttämällä valtakirjan täysikäisen henkilön pankkiasioiden hoitamiseksi.

Valtakirja allekirjoitetaan omilla verkkopankkitunnuksilla. Kun valtakirja on lähetetty Aktiaan, se käsitellään yleensä 1–2 pankkipäivän kuluessa, minkä jälkeen valtuutus astuu voimaan.

Valtakirja täysi-ikäisen henkilön pankkiasioiden hoitamiseksi 

Apua digitaaliseen asiointiin 

Tilin käyttöoikeus

Sopivin tapa maksaa laskuja

Tutustu laskun maksamisen vaihtoehtoihin – maksa verkossa tai kaupassa, kotimaahan tai ulkomaille, kortilla tai kännykällä – monista vaihtoehdoista löydät varmasti sopivan maksutavan.

Lue lisää maksamisen vaihtoehdoista ja valitse sinulle sopivin 

E-lasku on paperiton vaihtoehto perinteiselle laskulle ja sisältää samat tiedot kuin paperinen lasku.

Lue lisää e-laskun käyttöönottamisesta

Verkkopankissa saat hyvän yleiskuvan taloudellisesta tilanteestasi ja hoidat useimmat pankkiasiasi helposti silloin, kun se sinulle parhaiten sopii. Voit tarkistaa tiliesi saldot sekä maksaa laskuja, e-laskuja ja ulkomaanmaksuja.

Lue lisää laskujen maksamisesta verkkopankissa 

Älypuhelimessa ja tabletissa toimiva Aktia Mobiilipankki on helpoin ja nopein tapa hoitaa päivittäiset pankkiasiasi, missä ikinä oletkin. 

Mobiilipankin voivat ottaa käyttöön kaikki Aktian asiakkaat, joilla on voimassa oleva verkkopankkisopimus. Mobiilipankissa voit esimerkiksi tehdä tilisiirtoja, maksaa laskuja, seurata tilitapahtumia ja sijoituksien kehitystä.

Lue lisää mobiilipankin hyödyistä 

Suoramaksu sopii sinulle, jolla ei ole mahdollisuutta käyttää verkkopankkia. Kun laskuttaja lähettää sinulle paperilaskuja, voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme tehdäksesi suoramaksusopimuksen. Suoramaksusopimuksen solmimisen jälkeen laskuttaja lähettää pankkiin laskusta sähköisen kopion, jonka perusteella pankki maksaa laskun automaattisesti.

Suoramaksuna maksettavan laskun summaa, eräpäivää tai tilinumeroa et voi itse muuttaa. Jos haluat laskutukseen muutoksia, niistä tulee sopia laskuttajan kanssa erikseen hyvissä ajoin. Jos haluat poistaa suoramaksun, voit olla yhteydessä Aktian asiakaspalveluun. Näet maksamasi maksut tiliotteeltasi, joka toimii maksun kuittina.

Aktia Asiakaspalvelu 

Edunvalvontavaltuutus

Tulevaisuuteen kannattaa jokaisen varautua tekemällä edunvalvontavaltuutus. Edunvalvontavaltuutuksen avulla voit määritellä etukäteen, kuka asioitasi hoitaa ja miten, jos et itse pysty niitä hoitamaan. Voit lisäksi varmistaa, että läheinen ja luotettu henkilö hoitaa sinua ja varallisuuttasi koskevia asioita toivomallasi tavalla. 

Edunvalvontavaltuutus helpottaa ja nopeuttaa myös läheistesi toimintaa, kun olet ilmaissut tahtosi asioiden hoidosta selvästi. Sinun ei tarvitse olla huolissasi päätäntävaltasi rajoittamisesta vaan päinvastoin – edunvalvontavaltuutuksella lisäät omaa päätäntävaltaasi ja varmistat äänesi kuuluvuuden myös tilanteissa, joissa et itse enää voi edustaa itseäsi.

Edunvalvontavaltuutuksen voivat laatia kaikki 18 vuotta täyttäneet, jotka kykenevät ymmärtämään asian merkityksen. Valtakirjan laatiminen on riippumaton omaisuuden määrästä ja muodosta, joskin hyvin usein omaisuuden määrä tai muoto ohjaavat valtakirjaan tarvittavien määräyksien sisältöä. Edunvalvontavaltuutuksen tarve voi yllättää, ja siinä vaiheessa asioiden on hyvä olla jo kunnossa. 

Edunvalvontavaltuutuksen tekemisestä löydät lisätietoa Digi- ja väestötietoviraston verkkosivuilta.

Turvallinen asiointi 

Asiakastietojen päivitys 

Edunvalvontavaltuutus