Siirry sisältöön Siirry chattiin

Käyttölaina ja kulutusluotto

Mistä käyttölainan lasku muodostuu?

Käyttölainasta laskutetaan kerran kuukaudessa ja luottolaskun eräpäivä on joko kuukauden 15. päivä tai kuukauden viimeinen päivä. Mikäli eräpäivä osuu viikonlopulle, eräpäivä siirtyy automaattisesti eteenpäin seuraavalle arkipäivälle. Lasku koostuu lyhennyksestä, koroista ja kuluista. 

Käyttölainan laskuissa kaksi ensimmäistä kuukautta ovat poikkeuksellisia veloitettavien kulujen osalta. Ensimmäisellä laskulla veloitetaan käyttölainan kuukausierän lisäksi avausmaksu, toisella laskulla veloitetaan kuukausierän ja koron lisäksi ensimmäisen laskutuskauden ajalta syntynyt korko. Kolmannella laskulla veloitus tapahtuu normaalisti maksusuunnitelman mukaisesti. 

Maksuerään ei voi tehdä muutoksia lainan myöntämisen jälkeen, mutta jos kuitenkin haluat tämän tehdä, sinun tulee hakea uutta lainaa ja maksaa nykyisen lainan pois uudella lainalla.

Lue lisää käyttölainasta