Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktia Henkivakuutuksen asiakaspalvelu on ruuhkautunut.

Pahoittelemme ruuhkasta aiheutuvaa haittaa.

Aktian Sijoitusnäkemys 1/23 on julkaistu

Aktian Sijoitusnäkemys 1/23 on julkaistu

Keskiviikko 15. helmikuuta 2023 Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Tuore Sijoitusnäkemyksemme sisältää pääekonomistimme makrokatsauksen lisäksi myös markkinakatsauksen sekä näkemyksemme osakkeista, koroista ja allokaatiosta.

Sijoittajan vuosi 2022 oli varsin myrskyisä. Globaalit osakekurssit laskivat, ja turvasatamana pidettyjen korkosijoitusten hinnat laskivat osakkeitakin voimakkaammin. Perinteinen hajautus osake- ja korkosijoitusten välillä ei toiminut, kun molempien hinnat laskivat samanaikaisesti.

Myrsky on jättänyt jälkensä markkinaympäristöön, jossa mahdollisuudet ovat nyt erilaiset. Korkotason huomattava nousu on tehnyt korkosijoituksista houkuttelevia pitkän negatiivisen tuotto-oletusperiodin jälkeen. Vuosi 2023 on alkanut erittäin vahvasti sekä osake- että korkomarkkinoilla, ja viime vuoden häviäjistä on tullut alkuvuoden voittajia. Inflaatio ja rahapolitiikka säilynevät tänäkin vuonna puhutuimpina aiheina, mutta painopiste siirtyy yhä enemmän talouskasvuun. Näihin aiheisiin syvennymme Sijoitusnäkemyksessä tällä kertaa.

Ajatuksia herättäviä lukuhetkiä!

Lue katsaus

 

Kaikki sijoitusnäkemyksemme sekä niiden webinaaritallenteet löydät osoitteesta aktia.fi/sijoitusnäkemys.