Siirry sisältöön Siirry chattiin
Korkosijoittajan joulu

Korkosijoittajan joulu

Maanantai 18. joulukuuta 2023 Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Vuosi lähestyy loppuaan, ja juhlan ajat koittavat. Näin käy tänä vuonna korkosijoittajille ja erityisesti yrityslainasijoittajille. Vuoden alusta lähtien sekä korkotaso että yrityslainojen tuottoerot ovat olleet kohollaan varsinkin verrattuna koronavuosiin 2020 ja 2021. Yritysmaailmassa kohonneet korkokustannukset ovat merkinneet tulonsiirtoa yritysten omistajilta niiden velkojille. Mitä velkaisempi yritys, sitä suurempi osa kassavirrasta valuu velkojille osakkeenomistajien sijaan. Velattomat ja korkeiden kassavarojen yritykset ovat puolestaan hyötyneet tilanteesta sijoittaessaan ylimääräistä likviditeettiään markkinoille. 

High yield -markkinalla yritykset ovat määritelmällisesti velkaisia. Korkokustannukset ovat jo nousseet niillä, joilla lainat ovat vaihtuvakorkoisia. Korkokulut nousevat viimeistään siinä vaiheessa, kun lainat erääntyvät ja tilalle on otettava uutta lainaa korkeammalla korolla. Tunnuslukusohjossa keskeisen roolin on tämän vuoksi saanut jo unohtumaan päässyt korkokate. Se kertoo kuinka yrityksen tekemä tulos kattaa vuotuiset lainakustannukset. Velan lisääminen ei tässä tilanteessa ole houkuttelevaa. Velkaisuutta pyritään yrityksissä nyt kaikin keinoin alentamaan.

Näkymiä tulevaan vuoteen

Seuraavan kolmen vuoden aikana erääntyy lähes 40 prosenttia kaikista eurooppalaisista high yield -lainoista. Huolena on, kuinka yritykset tästä selviävät, löytyykö uusille lainoille sijoittajakysyntää, ja pystyvätkö yritykset maksamaan korkeampia korkoja. Kaikista velkaantuneimmille yrityksille tämä on kiperä paikka. Niiden osalta toivotaan hartaasti, että omistajat tulevat apuun lisäämällä oman pääoman määrää. Uutena sijoittajakuntana markkinalle tulleet private debt -rahastot todennäköisesti rahoittavat osan näistä erääntyvistä high yield -lainoista. Tuoreet uutiset viittaavat myös siihen, että keskuspankkien koronnostot ovat ohi. Ensi vuonna voidaan nähdä jo koronlaskuja. Sekin osaltaan keventää uudelleenrahoitustaakkaa. Eiköhän tästä selvitä.  

Varsinkin syklisten yritysten tulosjulkaisut lienevät vielä jonkin aikaa alavireistä luettavaa. Sijoittajien horisontti on kuitenkin pidemmällä ja rahapolitiikan odotetussa keventymisessä. Kysyntää siis riittänee, ja lainojen uudelleenrahoitus tarjoaa sijoittajille pääsyn uusiin korkeamman koron lainoihin. High yield -rahastoille on odotettavissa tuottoisia vuosia jatkossakin. Sitä paitsi korkosijoittajalle joulu tulee useammin, kuin kerran vuodessa. Se tulee jokaisena päivänä, jona velallinen maksaa korkoa.