Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktia Henkivakuutuksen asiakaspalvelu on ruuhkautunut.

Pahoittelemme ruuhkasta aiheutuvaa haittaa.

Aktian Sijoitusnäkemys 1/2024 on julkaistu

Aktian Sijoitusnäkemys 1/2024 on julkaistu

Tiistai 30. tammikuuta 2024 Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Sijoitusnäkemys sisältää pääekonomistin makrokatsauksen lisäksi markkinakatsauksen sekä näkemyksemme osakkeista, koroista ja allokaatiosta sekä vaihtoehtoisista sijoituksista.

Sijoitusnäkemyksen  mukaan lähtökohdat sijoitusmarkkinoille vuonna 2024 ovat melko hyvät. Talouskasvun odotetaan jatkuvan maltillisena, inflaatio hidastuu ja keskuspankeilta odotetaan koronlaskuja. Helppojen tuottojen aika on ohi, mutta sijoittajalle on yhä tarjolla mahdollisuuksia osake- ja korkomarkkinoilla.

Hinnoitteluerot ovat poikkeuksellisen suuria eri osakemarkkina-alueiden välillä, ja monien korkolajien tuottotasot ovat houkuttelevia riskiin suhteutettuna. Pienen markkina-arvon yhtiöillä ja pitkästä aikaa myös kotimaan osakemarkkinoilla on varaa ottaa kiinni historian alituottoja.

”Uusi perinteisempi markkinasykli on alkanut, ja ilmaista rahaa ei ole enää tarjolla. Omaisuusluokasta riippumatta sijoittajan on kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota tuleviin kassavirtoihin, vaihtoehtoiskustannuksiin ja suhteelliseen hinnoitteluun. Helpot tuotot ovat ohi, mutta aktiivisilla, hyvin perustelluilla sijoituspäätöksillä on mahdollista tehdä enemmän ylituottoa kuin aiemmin”, toteaa Aktian sijoitusjohtaja Samu Lang.   

Toivotamme sinulle ajatuksia herättäviä lukuhetkiä!

 

Lue Sijoitusnäkemys