
Trumpin ja amerikkalaisten toinen kuherruskuukausi jäänee lyhyeksi
Trump ei ole koskaan ollut yhtä suosittu. Näin kertoo gallupkysely, joka tehtiin presidentin virkaanastujaisten jälkeen. Tosin vuodesta 1953 vain yhdellä presidentillä on ollut vieläkin matalampi suosio heti virkaanastumisen jälkeen: Trumpilla itsellään ensimmäisen kauden alussa. Presidentin uudistustahti on ripeä, ja samalla kuluttajien usko Yhdysvaltojen talouteen on heikentynyt.
Kuluttajaluottamuksessa merkittävä pudotus
Kuluttajien luottamus näyttäisi selvästi heikentyneen Trumpin kauden alettua. Michiganin yliopiston kuluttajaluottamusindeksi laski helmikuussa tasolle 64,7 kun tammikuussa luku oli 71,7. Heikkeneminen on merkittävä, ja kun pidetään mielessä Trumpin heikko gallupmenestys, suunta on Trumpin suosion näkökulmasta vääjäämättä väärä.
Kun kuluttajaluottamusta tarkastelee puoluekannan mukaan, jakolinjat ovat selvät. Trumpin voitettua vaalit republikaanikannattajien luottamus ampaisi ylös ja demokraattikannattajien romahti. Kuluvan vuoden tammi- ja helmikuussa on tapahtunut mielenkiintoinen muutos. Demokraattikannattajien luottamus on jatkanut laskuaan, ja samalla republikaanikannattajien luottamuksen vahvistuminen on pysähtynyt.
Inflaatio palasi huolenaiheeksi
Yksi presidentti Trumpin vaalikampanjan kulmakivistä oli hintakriisi. Nopea inflaatio oli kuulemma täysin presidentti Bidenin syytä. Trump lupasi oikaista tilanteen välittömästi, mikäli hänet valittaisiin. Yhdysvalloissa inflaatio, eli kuluttajahintojen vuosimuutos, on mennyt pahasti väärään suuntaan. Rehellisyyden nimissä on pakko muistuttaa, että edes Trumpin mahdilla inflaatioon on vaikea saada suurta muutosta kahdessa kuukaudessa. Mutta epärealistiset vaalilupaukset ovat tässä se suurempi ongelma.
Toteutuneita inflaatiolukuja huolestuttavampi asia Trumpin kannalta ovat kuluttajien inflaatio-odotukset. Viime vuoden marraskuussa, eli vain kolme kuukautta sitten, amerikkalaiset odottivat inflaation olevan vuoden päästä 2,6 prosenttia. Helmikuussa inflaatio-odotukset olivat nousseet 4,3 prosenttiin. Muutos on historiallisestakin näkökulmasta merkittävä.
Palkkojen kasvu hidastuu myös
Inflaatio-ongelmaa pahentaa palkkojen nousun hidastuminen. Mediaanipalkan vuosikasvu oli tammikuussa 4,1 prosenttia. Kasvutahti on hidastunut jo jonkin aikaa, ja inflaation kiihtyessä yhdistelmä on petollinen palkansaajille.
Parin kuukauden presidenttiyden jälkeen Trumpin haasteet kotimaassa ovat kasvaneet, eikä vielä ole edes otettu merkittäviä tulleja käyttöön. Tullit ovat riskipitoisia nykyisessä ympäristössä, koska ne kiihdyttäisivät inflaatiota, joka siis on kiihtynyt jo itsestäänkin viime kuukausina. Ja kun tähän lisätään puheet julkisen sektorin terveydenhuoltomenojen suurista leikkauksista, Trumpilla on kohta varsinainen soppa selvitettävänä. Presidentin suosio on koetuksella.
Markkinakatsauksen on kirjoittanut Aktian pääekonomisti Lasse Corin.
Aktia Pankki Oyj (”Aktia”) on tuottanut tämän katsauksen sijoittajien käyttöön. Informaatio on koottu julkisista lähteistä, joita Aktia pitää luotettavina. Aktia ei kuitenkaan vastaa sisällön oikeellisuudesta tai täydellisyydestä. Tämä katsaus on tarkoitettu yhtenä monista apuvälineistä avustamaan sijoittajan päätöksentekoa, mutta sijoittajan tekemä sijoituspäätös on viime kädessä hänen omansa ja sen tulee perustua sijoittajan riittävinä pitämiin tietoihin ja tutkimuksiin. Sijoittajan tulee huomioida markkinoilla nopeasti tapahtuvat muutokset ja niiden vaikutukset tämän katsauksen sisältöön. Aktia-konserniin kuuluvat yritykset, Aktian yhteistyökumppanit tai näiden yhtiöiden henkilökunta ei vastaa suorista tai epäsuorista tappioista tai vahingoista, jotka aiheutuvat tämän katsauksen tai sen osien käytöstä sijoitustoiminnassa. Katsauksen sisältämä informaatio on tarkoitettu sijoittajalle, jolle katsaus on esitetty, eikä sitä pidä antaa kenenkään toisen henkilön käyttöön. Tämän katsauksen kopioiminen tai lainaaminen kokonaisuudessaan tai osittain on kiellettyä ilman Aktian lupaa.
Sijoitustoimintaan liittyy aina taloudellinen riski. Asiakas vastaa itse omien sijoituspäätöstensä taloudellisista tuloksista. Tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi jopa menettää ja sijoitus voi aiheuttaa taloudellisia tappioita. Rahoituspalvelujen ja tuotteiden kulut voidaan periä asiakkaalta sijoitustoiminnan tuloksesta riippumatta. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan on syytä tutustua huolella sijoitusmarkkinoihin ja eri sijoitusvaihtoehtoihin. Aktia ei vastaa dokumentissa esitettyjen tuotto-olettamusten toteutumisesta. Esitettävät skenaariot ovat tulevan tuloksen arvio, joka perustuu aiempiin tietoihin siitä, miten tämän sijoituksen arvo vaihtelee, ja/tai nykyisiin markkinaolosuhteisiin, eivätkä ne ole täsmällinen indikaattori. Saatava tulos vaihtelee sen mukaan, millainen markkinoiden kehitys on ja miten kauan sijoitusta pidetään hallussa. Annetut tiedot eivät ole tae tulevasta tuotto tai arvonkehityksestä. Tämä katsaus ei perustu asiakkaan henkilökohtaisiin tietoihin eikä ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi. Katsaus ei ole tarkoitettu sijoitustutkimukseksi, eikä sitä ei välttämättä ole laadittu sijoitustutkimuksen riippumattomuutta koskevien säännösten mukaisesti. Mahdollisesti esiteltyihin rahoitusvälineisiin ei sovelleta sijoitustutkimusta koskevia kaupankäyntirajoituksia. Asiakas voi joutua maksamaan muitakin kuin Aktian välityksellä suoritettavia veroja ja julkisia maksuja. Asiakkaan tulee olla tietoinen siitä, että sijoittamiseen ja sijoitusomaisuuteen liittyy veroseuraamuksia, joiden taloudellisia vaikutuksia ei välttämättä ole huomioitu tässä esityksessä. Tuleva tulos riippuu verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Asiakkaan pitää itse hankkia tarvittavat tiedot sijoitustensa ja niihin liittyvien päätösten veroseuraamuksista.