Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktian nimissä on lähetetty huijausviestejä, joissa pyydetään kirjautumaan asiakastilille

Älä klikkaa viestissä olevaa linkkiä vaan poista viesti. Lue lisää

Markkinat rauhoittuvat, mutta tulliriskit yhä pinnalla

Markkinat rauhoittuvat, mutta tulliriskit yhä pinnalla

Maanantai 18. elokuuta 2025 Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Trumpin hallinnon huhtikuun alussa ilmoittamat tullit saivat markkinat sekaisin, sillä yhtä korkeita tasoja on edellisen kerran  nähty ennen toista maailmansotaa. Osakkeiden hinnat laskivat globaalisti ja inflaatio-odotukset nousivat, mikä näkyi etenkin Yhdysvaltojen pitkissä koroissa. Yhdysvaltojen dollari heikkeni nostaen muiden valuuttojen määräisten sijoitusten tuottoja merkittävästi: muun muassa kehittyvien maiden valuutoille vuosi on ollut yksi parhaista. Vaikka vastaava dollarin turvasatamasta statuksen väliaikainen menetys on tapahtunut aiemminkin, huhtikuun liike oli poikkeuksellisen voimakas. 

Sijoittajien kiinnostus Yhdysvaltoihin pysyi vahvana

Suurin osa markkinoista toipui shokkiuutisesta yllättävän nopeasti, vaikka tullien pitäisi hidastaa kasvua ja nostaa inflaatiota, etenkin Yhdysvalloissa. Markkinareaktiota lievensi pitkälti tullien voimaantulon siirtäminen neuvottelujen mahdollistamiseksi, mutta Yhdysvaltojen talouden dynamiikka on aiemminkin osoittautunut ylivoimaiseksi. Sijoitusvirrat osakkeisiin ovat tulliuutisten jälkeen jatkuneet etenkin teknologiatoimialalle, ja ulkomaisten sijoittajien kiinnostus Yhdysvaltojen valtionlainoihin näyttää myös säilyneen, joten pelättyä globaalin riskittömän koron  nousua ei tapahtunut. Inflaatio ei kiihtynyt, mikä johtunee  siitä, että Yhdysvallat ennakoi kasvattamalla tuontia voimakkaasti ennen tullien voimaantuloa ja että yritykset kantavat osan kasvaneista kustannuksista tinkimällä katteistaan. Yhdysvaltojen dollarin heikentyminen pysähtyi myös kesän aikana.

Tulleilla myös poliittinen tarkoitus

Vaikka markkinoiden nopea rauhoittuminen oli odotettua tullien tuoman epävarmuuden kadottua, loppuvuoden aikana voi tulla vielä yllätyksiä. Tulleista näyttää tulleen Trumpin hallinon työkalu kaikkiin ulkopoliittisiin ongelmiin, minkä ovat saaneet kokea muun muassa Brasilia ja Intia.   Alkuperäinen peruste tulleille oli epäreilu kauppa, mutta Brasilialle asetettiin 50 prosentin tullit, vaikka Yhdysvaltojen kauppa Brasilian kanssa on ylijäämäistä. Kyse onkin mitä todennäköisimmin Brasilian ex-presidentin Jair Bolsonaron pojan Eduardo Bolsonaron lobbauksesta, jolla hän pyrkii pelastamaan isänsä vankilatuomiolta. Brasilia ei ole vastannut Yhdysvaltojen tulleihin eikä Trumpin vaatimuksiin ”noitavainon” lopettamisesta, vaan on rauhassa harkinnut mahdollisia neuvotteluja ja jatkotoimenpiteitä. Brasilian presidentin, Lula da Silvan, suosio on kasvanut tullien myötä, ja Brasilian talous on pitkälti kotimarkkinavetoinen, joten Yhdysvaltojen viennillä ei suurta merkitystä, vaikka tullit kasvattavatkin epävarmuutta talouskehityksessä.

Intia uutisoi useaan otteeseen kesän aikana neuvottelujen etenemisestä Yhdysvaltojen kanssa, kunnes elokuun alussa Trump asetti Intialle 25 prosentin lisätullin. Trump kertoi päätöksensä perustuvan Intia raakaöljyn ja aseiden ostoihin Venäjältä, vaikka todelliset syyt tulleille löytyvät luultavasti muualta. Intian kokonaistullit nousevat 50 prosentin tasolle, millä on varmasti merkitystä Intian 91 miljardin dollarin arvoiselle viennille Yhdysvaltoihin; joidenkin arvioiden mukaan vienti voi tullien takia puolittua. Tullit todennäköisesti vauhdittavat neuvotteluja, mutta Intian hallinto valmistautuu myös muilla tavoin rajoittamaan tullien aiheuttamaa negatiivista vaikutusta Intian talouteene. Intia etsii uusia vientimarkkinoita Euroopasta ja Aasiasta, pyrkii muuttamaan viennin rakennetta, vahvistamaan kotimaista kysyntää ja vauhdittamaan talousuudistuksia.

Brasilian ja Intian esimerkit osoittavat sekä Yhdysvaltojen tullipolitiikan todellisen luonteen, että sen mahdollisen vaikutuksen kehittyviin talouksiin ja markkinoihin. Jos tullit saadaan neuvottelemalla laskettua,  ja maat onnistuvat löytämään uusia markkinoita vientituotteilleen joko kotimaasta tai muilta markkinoilta, keskipitkän ajan vaikutukset talouksiin voivat jäädä verrattain vähäiseksi. Siten markkinoiden nopea toipuminen ja kehittyvien talouksen joukkolainojen suhteellisen vahva tuotto tänä vuonna on perusteltua, mikä on näkynyt myös sijoitusvirroissa.

Vaikka markkinat rauhoittuivat, epävarmuus säilyy

Iso epävarmuus liittyy edelleen Yhdysvaltojen dollarin heikkouteen, mikä on selittänyt merkittävän osan alkuvuoden kehittyvien markkinoiden valuuttatuotoista. Eurosijoittajan saamat tuotot ovat olleet huomattavasti dollarituottoja matalammat euron vahvistuttua vuoden alusta. Vaikka suurin paine dollarin heikentymiseen on luultavasti takana, Trumpin arvaamaton politiikka ja jatkuva Yhdysvaltojen keskuspankin Fedin pääjohtaja Powellin arvostelu pitänevät volatiliteetin koholla. Fedin odotetaan laskevan ohjauskorkoaan syksyllä, mikä tekee kehittyvien maiden valuutoista entistä houkuttelevampia maiden korkean reaalikoron takia. Jos tullit jäävät lähelle nykytasoja, Yhdysvaltojen inflaatiopaineet säilyvät, mikä vastaavasti laskee Yhdysvaltojen reaalikorkoa. Yhdysvaltojen budjettikehitys ei myöskään kasvata luottamusta.  Kehittyvien maiden inflaatioero on pysynyt ennätyskapeana kehittyneisiin maihin verrattuna, mikä osaltaan vähentää valuuttojen heikkenemispainetta, mutta Trumpin hallinnon poukkoilevat päätökset korostavat myös laajan hajautuksen merkitystä.

Markkinakatsauksen on kirjoittanut Aktian salkunhoitaja Mikko Kuisma.

Aktia Pankki Oyj (”Aktia”) on tuottanut tämän katsauksen sijoittajien käyttöön. Informaatio on koottu julkisista lähteistä, joita Aktia pitää luotettavina. Aktia ei kuitenkaan vastaa sisällön oikeellisuudesta tai täydellisyydestä. Tämä katsaus on tarkoitettu yhtenä monista apuvälineistä avustamaan sijoittajan päätöksentekoa, mutta sijoittajan tekemä sijoituspäätös on viime kädessä hänen omansa ja sen tulee perustua sijoittajan riittävinä pitämiin tietoihin ja tutkimuksiin. Sijoittajan tulee huomioida markkinoilla nopeasti tapahtuvat muutokset ja niiden vaikutukset tämän katsauksen sisältöön. Aktia-konserniin kuuluvat yritykset, Aktian yhteistyökumppanit tai näiden yhtiöiden henkilökunta ei vastaa suorista tai epäsuorista tappioista tai vahingoista, jotka aiheutuvat tämän katsauksen tai sen osien käytöstä sijoitustoiminnassa. Katsauksen sisältämä informaatio on tarkoitettu sijoittajalle, jolle katsaus on esitetty, eikä sitä pidä antaa kenenkään toisen henkilön käyttöön. Tämän katsauksen kopioiminen tai lainaaminen kokonaisuudessaan tai osittain on kiellettyä ilman Aktian lupaa.

Sijoitustoimintaan liittyy aina taloudellinen riski. Asiakas vastaa itse omien sijoituspäätöstensä taloudellisista tuloksista. Tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi jopa menettää ja sijoitus voi aiheuttaa taloudellisia tappioita. Rahoituspalvelujen ja tuotteiden kulut voidaan periä asiakkaalta sijoitustoiminnan tuloksesta riippumatta. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan on syytä tutustua huolella sijoitusmarkkinoihin ja eri sijoitusvaihtoehtoihin. Aktia ei vastaa dokumentissa esitettyjen tuotto-olettamusten toteutumisesta. Esitettävät skenaariot ovat tulevan tuloksen arvio, joka perustuu aiempiin tietoihin siitä, miten tämän sijoituksen arvo vaihtelee, ja/tai nykyisiin markkinaolosuhteisiin, eivätkä ne ole täsmällinen indikaattori. Saatava tulos vaihtelee sen mukaan, millainen markkinoiden kehitys on ja miten kauan sijoitusta pidetään hallussa. Annetut tiedot eivät ole tae tulevasta tuotto tai arvonkehityksestä. Tämä katsaus ei perustu asiakkaan henkilökohtaisiin tietoihin eikä ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi. Katsaus ei ole tarkoitettu sijoitustutkimukseksi, eikä sitä ei välttämättä ole laadittu sijoitustutkimuksen riippumattomuutta koskevien säännösten mukaisesti. Mahdollisesti esiteltyihin rahoitusvälineisiin ei sovelleta sijoitustutkimusta koskevia kaupankäyntirajoituksia. Asiakas voi joutua maksamaan muitakin kuin Aktian välityksellä suoritettavia veroja ja julkisia maksuja. Asiakkaan tulee olla tietoinen siitä, että sijoittamiseen ja sijoitusomaisuuteen liittyy veroseuraamuksia, joiden taloudellisia vaikutuksia ei välttämättä ole huomioitu tässä esityksessä. Tuleva tulos riippuu verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Asiakkaan pitää itse hankkia tarvittavat tiedot sijoitustensa ja niihin liittyvien päätösten veroseuraamuksista.