Siirry sisältöön Siirry chattiin
Saitko viestin mobiilipankin PIN-koodin päivittämisestä? Lue lisää täältä
Tulossa on jättiläisten listautumisvuosi

Tulossa on jättiläisten listautumisvuosi

Maanantai 27. huhtikuuta 2026 Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Vuodesta 2026 on kehittymässä erityisen mielenkiintoinen IPO- eli listautumisvuosi. Kunhan markkinat rauhoittuvat Iranin sodan aiheuttamasta myllerryksestä, odotamme listautumismarkkinan myös Suomessa ja laajemmin Pohjoismaissa aktivoituvan. Yhdysvalloissa tehtäneen historiaa tänä vuonna.

Ensimmäinen listautuminen Helsinkiin saatiinkin jo, kun Auroora Yhtiöt Oyj listautui. Aktian rahastot osallistuivat listautumiseen ankkurisijoittajana. Erityistä mielenkiintoa kohdistuu tänä vuonna kuitenkin Atlantin taakse Yhdysvaltoihin, jossa odotetaan jopa kolmen listaamattoman jättiläisen eli SpaceX:n, Anthropicin ja OpenAI:n pörssilistausta. 

Tekoälyn ja avaruuden jättiläiset: markkina-arvot nousevat, entäpä riskit?

Elon Muskin perustama ja pitkälti omistama SpaceX tunnetaan kaupallisesta avaruusrakettiliiketoiminnastaan sekä Starlink-satelliittijärjestelmästä, jota hyödynnetään mm. Ukrainan sotatantereella. Yhtiöön on vastikään yhdistetty Muskin omistama tappiollinen tekoäly-yhtiö xAI ja sosiaalisen median alusta X. Yhtiö tiettävästi tavoittelee listautumista Elon Muskin syntymäpäivän aikoihin kesäkuussa, jolloin ilmeisesti myös taivaankappaleet ovat toivotussa asennossa.

OpenAI tunnetaan uraauurtavasta ChatGPT-tekoälymallista ja Anthropic puolestaan Claude-tekoälymallista. Mallit ovat vauhdilla vallanneet yritysten tekoälykäyttömarkkinaa. Molempia yhtiöitä pidetään ”agentic-AI”-aikakauden hyötyjinä ja edelläkävijöinä.

Pörssiin on mahdollisesti siis tyrkyllä kolme hyvinkin mullistavaa yhtiötä, mikä heijastuu myös yhtiöiden arvioituun arvoon. Kulmia nostattaa etenkin markkina-arvojen ennätysmäisen nopea nousu muutaman vuoden ja jopa muutaman kuukauden takaisesta. Sijoittajan kannattaa arvioida, kuinka paljon optimismia hinnoissa jo on ja kuinka suuri kurssilaskun riski uusissa listayhtiöissä on niiden maailmaa mullistavasta luonteesta huolimatta.

Jättiläisten listautuminen voi vaikuttaa pörssiin laajemminkin. Kolme selkeää huomioon otettavaa asiaa ovat listautumisannin rahoittaminen, listautuneiden yhtiöiden sisällyttäminen indekseihin ja passiivisiin sijoitusstrategioihin sekä lock-up:ien eli nykyisten omistajien, johdon ja mahdollisten ankkurisijoittajien osakeomistusten myynnin rajoittaminen ja rajoituksen purkamisen tapa.

Mihin kiinnittää huomiota listautumisessa ja sen jälkeisessä ajassa?

Listautumisen vaikutusten kannalta ratkaisevaa on, kuinka suuri osuus yhtiöstä myydään IPO:ssa. SpaceX:n kohdalla 10 prosentin anti tarkoittaisi noin 200 miljardin dollarin listautumista, mutta uutisten mukaan tavoite on noin 75 miljardia (alle 5 %), mikä on silti historiallisen suuri ja rikkoo mennen tullen aiemmat ennätykset. Näin suuret järjestelyt vaativat sijoittajilta varojen siirtämistä muualta ja voivat aiheuttaa myyntipainetta erityisesti muissa teknologiaosakkeissa, vaikka markkinalikviditeetti tässäkin tapauksessa mahdollistaa annin rahoittamisen ennakoivalla suunnittelulla.

Lisäksi keskeistä on, kuinka nopeasti uusi osake pääsee indekseihin ja passiivisiin tuotteisiin, sillä passiivinen sijoittaminen on jo erittäin merkittävä voima Yhdysvalloissa. Indeksitoimittajien mahdolliset poikkeavat säännöt (esim. free float- ja mukaanottoaikataulut) voivat vaikuttaa sekä eri indeksituotteiden tuottoihin että muiden indeksiosakkeiden painojen laskun kautta syntyvään myyntipaineeseen.

Kolmanneksi lock-up-ehdot määrittävät, milloin nykyiset omistajat voivat myydä omistuksiaan. Suuri tarjonnan kasvu lock-upien päättyessä voi testata listautumisessa asetettua arvostusta. Oletettavaa on myös, että tunnettujen yhtiöiden listautumiset houkuttelevat runsaasti piensijoittajia mukaan ja siten lisäävät hintojen heiluntaa.

Edessä voikin olla varsin hämmentävä, tehokkaiden markkinoiden hypoteesia koetteleva kesä ja syksy jättimäisten listautumisten vaikuttaessa markkinoiden toimintaan.

Markkinakatsauksen on kirjoittanut Aktian osakesalkunhoidon johtaja Antti Raappana.

 

Aktia Pankki Oyj (”Aktia”) on tuottanut tämän katsauksen sijoittajien käyttöön. Informaatio on koottu julkisista lähteistä, joita Aktia pitää luotettavina. Aktia ei kuitenkaan vastaa sisällön oikeellisuudesta tai täydellisyydestä. Tämä katsaus on tarkoitettu yhtenä monista apuvälineistä avustamaan sijoittajan päätöksentekoa, mutta sijoittajan tekemä sijoituspäätös on viime kädessä hänen omansa ja sen tulee perustua sijoittajan riittävinä pitämiin tietoihin ja tutkimuksiin. Sijoittajan tulee huomioida markkinoilla nopeasti tapahtuvat muutokset ja niiden vaikutukset tämän katsauksen sisältöön. Aktia-konserniin kuuluvat yritykset, Aktian yhteistyökumppanit tai näiden yhtiöiden henkilökunta ei vastaa suorista tai epäsuorista tappioista tai vahingoista, jotka aiheutuvat tämän katsauksen tai sen osien käytöstä sijoitustoiminnassa. Katsauksen sisältämä informaatio on tarkoitettu sijoittajalle, jolle katsaus on esitetty, eikä sitä pidä antaa kenenkään toisen henkilön käyttöön. Tämän katsauksen kopioiminen tai lainaaminen kokonaisuudessaan tai osittain on kiellettyä ilman Aktian lupaa.

Sijoitustoimintaan liittyy aina taloudellinen riski. Asiakas vastaa itse omien sijoituspäätöstensä taloudellisista tuloksista. Tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi jopa menettää ja sijoitus voi aiheuttaa taloudellisia tappioita. Rahoituspalvelujen ja tuotteiden kulut voidaan periä asiakkaalta sijoitustoiminnan tuloksesta riippumatta. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan on syytä tutustua huolella sijoitusmarkkinoihin ja eri sijoitusvaihtoehtoihin. Aktia ei vastaa dokumentissa esitettyjen tuotto-olettamusten toteutumisesta. Esitettävät skenaariot ovat tulevan tuloksen arvio, joka perustuu aiempiin tietoihin siitä, miten tämän sijoituksen arvo vaihtelee, ja/tai nykyisiin markkinaolosuhteisiin, eivätkä ne ole täsmällinen indikaattori. Saatava tulos vaihtelee sen mukaan, millainen markkinoiden kehitys on ja miten kauan sijoitusta pidetään hallussa. Annetut tiedot eivät ole tae tulevasta tuotto tai arvonkehityksestä. Tämä katsaus ei perustu asiakkaan henkilökohtaisiin tietoihin eikä ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi. Katsaus ei ole tarkoitettu sijoitustutkimukseksi, eikä sitä ei välttämättä ole laadittu sijoitustutkimuksen riippumattomuutta koskevien säännösten mukaisesti. Mahdollisesti esiteltyihin rahoitusvälineisiin ei sovelleta sijoitustutkimusta koskevia kaupankäyntirajoituksia. Asiakas voi joutua maksamaan muitakin kuin Aktian välityksellä suoritettavia veroja ja julkisia maksuja. Asiakkaan tulee olla tietoinen siitä, että sijoittamiseen ja sijoitusomaisuuteen liittyy veroseuraamuksia, joiden taloudellisia vaikutuksia ei välttämättä ole huomioitu tässä esityksessä. Tuleva tulos riippuu verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Asiakkaan pitää itse hankkia tarvittavat tiedot sijoitustensa ja niihin liittyvien päätösten veroseuraamuksista.