Talouden kasvun merkit eivät vielä näy työmarkkinoilla
Suomen taloudesta on viime viikkoina kantautunut pitkään kaivattuja myönteisiä uutisia. Ennakkotietojen mukaan ensimmäisen vuosineljänneksen bruttokansantuote kasvoi 0,9 prosenttia edellisestä kvartaalista. Päätoimialoilla (rakentaminen, palvelut, teollisuus ja vähittäiskauppa) yritysten liikevaihtovolyymit ovat olleet kasvussa kuluneen puolen vuoden ajan. Myös odotukset ovat vahvistuneet jo pitkään. Hyvä vire ei vielä valitettavasti heijastu työmarkkinoille, joskin moni asia viittaa selvästi parempaan suuntaan.
Työllisten määrä ei kasva
Korkeaa työttömyysastetta tärkeämpi indikaattori on työllisten määrä. Suomessa oli työssä käyviä ihmisiä maaliskuussa noin 2,58 miljoonaa* (kausitasoitettu trendi). Määrä on ollut varovaisessa laskussa viime kuukaudet, mikä selittää osaltaan myös korkeaa työttömyysastetta.
Rekrytointihalut ovat parantuneet
Vaikka talouden vire on parempi, yrityksillä ei vielä ole tarpeeksi intoa rekrytoida, jotta työmarkkinoille syntyisi käänne. Yritysten työllistämisodotukset ovat yhä pääasiassa negatiiviset. Toisin sanoen meillä on enemmän yrityksiä, jotka eivät suunnittele rekrytointia, kuin niitä, jotka rekrytoivat. Vain teollisuudessa työllistämishalut ovat selvästi positiiviset.
Työvoiman saatavuudessa ei ole vielä ongelmaa. Teollisuudessa työvoiman saatavuusongelma tasaantuu, sen sijan rakentamisessa yhä useampia yritys raportoi jo ongelmista saatavuudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että kasvava määrä rakennusyhtiöitä arvioi osaavaan työvoiman saatavuuden toimivan kasvun esteenä. Muutokset ovat vielä varsin pieniä.
Avoimia työpaikkoja yhä vähemmän
Avoimia työpaikkoja oli maaliskuussa arvioilta 20 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, mikä korreloi varsin hyvin yritysten työllistämishalujen kanssa. Samalla kuitenkin lomautettujen määrä on edelleen laskenut. Vaikuttaa siltä, että taloudelliset paineet ovat vähentyneet, mutta yritykset eivät uskalla rekrytoida.
Luottamuksen palautuminen ottaa aikansa
Talouden parantuneet näkymät eivät näy työmarkkinoilla, mitä en yhtään ihmettele. Ensinnäkin Iranin sota on tuonut mieleen epämiellyttävät inflaatioshokkimuistot muutaman vuoden takaa. Samalla pitkään jatkunut heikko kasvu on varmasti jättänyt yrityksiin jonkin verran ylimääräistä kapasiteettia. Tällöin kasvu ei johda heti rekrytointitarpeiden lisääntymiseen. Talouden merkit ovat kuitenkin olleet hyvät, joten jos sama trendi jatkuu, näemme myös parempia lukuja työmarkkinoilta.
*Tilastokeskuksen Työvoimatutkimus.
Markkinakatsauksen on kirjoittanut Aktian pääekonomisti Lasse Corin.


Aktia Pankki Oyj (”Aktia”) on tuottanut tämän katsauksen sijoittajien käyttöön. Informaatio on koottu julkisista lähteistä, joita Aktia pitää luotettavina. Aktia ei kuitenkaan vastaa sisällön oikeellisuudesta tai täydellisyydestä. Tämä katsaus on tarkoitettu yhtenä monista apuvälineistä avustamaan sijoittajan päätöksentekoa, mutta sijoittajan tekemä sijoituspäätös on viime kädessä hänen omansa ja sen tulee perustua sijoittajan riittävinä pitämiin tietoihin ja tutkimuksiin. Sijoittajan tulee huomioida markkinoilla nopeasti tapahtuvat muutokset ja niiden vaikutukset tämän katsauksen sisältöön. Aktia-konserniin kuuluvat yritykset, Aktian yhteistyökumppanit tai näiden yhtiöiden henkilökunta ei vastaa suorista tai epäsuorista tappioista tai vahingoista, jotka aiheutuvat tämän katsauksen tai sen osien käytöstä sijoitustoiminnassa. Katsauksen sisältämä informaatio on tarkoitettu sijoittajalle, jolle katsaus on esitetty, eikä sitä pidä antaa kenenkään toisen henkilön käyttöön. Tämän katsauksen kopioiminen tai lainaaminen kokonaisuudessaan tai osittain on kiellettyä ilman Aktian lupaa.
Sijoitustoimintaan liittyy aina taloudellinen riski. Asiakas vastaa itse omien sijoituspäätöstensä taloudellisista tuloksista. Tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi jopa menettää ja sijoitus voi aiheuttaa taloudellisia tappioita. Rahoituspalvelujen ja tuotteiden kulut voidaan periä asiakkaalta sijoitustoiminnan tuloksesta riippumatta. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan on syytä tutustua huolella sijoitusmarkkinoihin ja eri sijoitusvaihtoehtoihin. Aktia ei vastaa dokumentissa esitettyjen tuotto-olettamusten toteutumisesta. Esitettävät skenaariot ovat tulevan tuloksen arvio, joka perustuu aiempiin tietoihin siitä, miten tämän sijoituksen arvo vaihtelee, ja/tai nykyisiin markkinaolosuhteisiin, eivätkä ne ole täsmällinen indikaattori. Saatava tulos vaihtelee sen mukaan, millainen markkinoiden kehitys on ja miten kauan sijoitusta pidetään hallussa. Annetut tiedot eivät ole tae tulevasta tuotto tai arvonkehityksestä. Tämä katsaus ei perustu asiakkaan henkilökohtaisiin tietoihin eikä ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi. Katsaus ei ole tarkoitettu sijoitustutkimukseksi, eikä sitä ei välttämättä ole laadittu sijoitustutkimuksen riippumattomuutta koskevien säännösten mukaisesti. Mahdollisesti esiteltyihin rahoitusvälineisiin ei sovelleta sijoitustutkimusta koskevia kaupankäyntirajoituksia. Asiakas voi joutua maksamaan muitakin kuin Aktian välityksellä suoritettavia veroja ja julkisia maksuja. Asiakkaan tulee olla tietoinen siitä, että sijoittamiseen ja sijoitusomaisuuteen liittyy veroseuraamuksia, joiden taloudellisia vaikutuksia ei välttämättä ole huomioitu tässä esityksessä. Tuleva tulos riippuu verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Asiakkaan pitää itse hankkia tarvittavat tiedot sijoitustensa ja niihin liittyvien päätösten veroseuraamuksista.