Siirry sisältöön Siirry chattiin
Finnair Visa -sovellukseen kirjautumisessa on häiriöitä Vikaa korjataan parhaillaan. Pahoittelemme häiriöstä aiheutuvaa haittaa.
Vahvat tulokset ja tekoälyhuuma siivittivät osakemarkkinoita

Vahvat tulokset ja tekoälyhuuma siivittivät osakemarkkinoita

Maanantai 8. kesäkuuta 2026 Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Ensimmäisen vuosineljänneksen tuloskausi tarjoili vahvaa tuloskasvua ja positiivisia yllätyksiä ja vei toukokuussa ansaitusti sijoittajien huomion Iranin konfliktista. Tekoälyteemaan liitännäiset yhtiöt jatkoivat voittokulkuaan, mikä nosti teknologiayhtiöiden tuottoeron muuta osakemarkkinaa vastaan huomattavan suureksi. Markkinatunnelmat tekoälyn ympärillä on valmiiksi viritetty korkealle vastaanottamaan tulevat historiallisen suuret SpaceX:n, Anthropicin ja OpenAI:n pörssilistautumiset. Laskimme toukokuussa salkkujen osakepainot ylipainosta neutraaliin vahvan alkuvuoden nousun jälkeen.

Sijoittajien huomion viime kuukausina vienyt Iranin konflikti jäi hieman taustalle toukokuussa, kun tuloskausi vahvisti kuvaa yritysten hyvästä tilanteesta ja käynnissä olevasta voimakkaasta tuloskasvusta. Kulunut vuosi on ollut poikkeuksellinen siinäkin mielessä, että usein analyytikot ovat liian optimistisia tuloskasvusta, ja siksi tulosennusteita joudutaan vuoden edetessä laskemaan. Olemme kuitenkin tilanteessa, jossa analyytikot nostavat tuloskasvuennusteitaan keskeisillä markkina-alueilla.

Ennustenostoja ei ole tehty turhaan, vaan yritykset pystyivät keskimäärin ylittämään ennusteet globaalisti. Erityisesti Yhdysvalloissa tuloskausi sujui odotuksiin nähden loistavasti, ja positiivisia tulosyllätyksiä nähtiin kaikilla sektoreilla. Keskimääräinen tulosyllätys S&P 500 -indeksin yhtiöillä on ollut jopa 16 prosenttia. Vuoden takaiseen verrattuna indeksin tuloskasvu on ollut lähes 30 prosenttia, ja kovimmat kasvuluvut on nähty teknologiasektorilla, jossa tuloskasvu on ollut jopa 50 prosenttia viime vuodesta. Myös kehittyvillä osakemarkkinoilla tuloskasvu on ollut hurjaa muisti- ja puolijohdeyhtiöiden ansiosta.

AI pitää markkinat liikkeessä: sijoittajien suosikit jatkavat voittokulkuaan

Ennen tuloskautta mietityttänyt tekoälyn investointibuumin kestävyys ei ole toistaiseksi osoittanut hidastumisen merkkejä. Isot yhdysvaltalaiset teknologiayhtiöt ilmoittivat tulostensa yhteydessä jatkavansa massiivisten tekoälyinvestointien kasvattamista. Tämä on tukenut salkuissamme ylipainossa olevien USA:n ja kehittyvien osakemarkkinoiden nousua, sillä molemmilla alueilla tekoälyyn liitännäiset yhtiöt ovat vahvasti edustettuina. Tekoäly-yhtiöiden kurssinousun seurauksena globaali ”momentum-faktori” on saavuttanut viimeisen kahden kuukauden aikana lähes 19 prosentin tuottoeron globaaliin MSCI ACWI -indeksiin. Momentum-faktori viittaa ilmiöön, jossa viime aikoina hyvin tuottaneet osakkeet jatkavat ylituottoa suhteessa markkinaan. Tämä on viimeisen reilun 30 vuoden aikana suurin kahden kuukauden ylituottojakso momentum-faktorille maailmanindeksiä vastaan. Edelliset kaksi kertaa yhtä vahvaa kehitystä todistettiin joulukuussa 1999 (+13 %) ja lokakuussa 2007 (+15,7 %).

Öljyshokki nostaa inflaatiopaineita – kuluttajien heikompi tilanne jarruttaa kasvua

Iranin sodan alkamisesta on kulunut nyt yli kolme kuukautta, ja sodan vaikutukset alkavat näkyä aiempaa selvemmin taloudessa. Inflaation osalta seuraukset ovat hyvin tiedossa: hintapaineet kiihtyvät ja johtavat todennäköisesti ainakin hetkellisesti myös rahapolitiikan kiristymiseen. Euroopan keskuspankin seuraava kokous on 11. kesäkuuta, jolloin EKP todennäköisesti nostaa ohjauskorkoaan. EKP varoitti toukokuussa rahoitusjärjestelmän vakautta koskevassa katsauksessaan öljyshokin sitkeydestä ja sijoitusmarkkinoiden ehkä turhankin huolettomasta suhtautumisesta geopoliittiseen epävarmuuteen.

Öljyshokin talousvaikutusten suuruus riippuu paljolti siitä, kuinka hyvin kuluttajat kestävät nousevia hintoja. Vertaukset vuoteen 2022, jolloin talouden avautuminen koronapandemian jälkeen johti voimakkaaseen inflaatiopiikkiin, ovat kuitenkin ontuvia. Korkotason lisäksi merkittävä ero on kuluttajien tilanne: pandemia-ajan kaltaisia säästöpuskureita ei ole, minkä lisäksi myös palkkojen nousuvauhti on Yhdysvalloissa ja Euroopassa selvästi hitaampi. Inflaatiokorjattuna palkat eivät käytännössä tällä hetkellä kasva kummallakaan alueella, ja kuluttajien hankala tilanne näkyy kuluttajakyselyissä molemmilla talousalueilla. Nykytilanteessa kuluttajat eivät todennäköisesti siedä nousevia hintoja samaan tapaan kuin vuoden 2022 inflaatiopiikin aikaan, vaan tällä kertaa hintojen nousu voi johtaa selvempiin negatiivisiin kasvuvaikutuksiin. Se tarkoittaa maltillisempaa korkojen nousua, mutta myös hitaampaa kasvua.

Päivitetty allokaationäkemys

Vaikka uskomme Iranin tilanteen ratkeavan lopulta neuvotteluiden kautta, haluamme varautua myös siihen, että konflikti odotustemme vastaisesti yhä pitkittyy. Tästä syystä olemme allokaatiossa laskeneet osakkeet ylipainosta neutraaliin korkosijoituksia vastaan. Allokoimme varoja lyhyisiin korkosijoituksiin odottamaan, että saamme paremman näkyvyyden Iranin sodan kestoon ja talousvaikutuksiin. Osakeallokaatiossa jatkamme kehittyvien markkinoiden ja USA:n painottamista. Molemmilla markkinoilla tuloskasvu on vahvaa ja alueet ovat tekoälyteeman voittajia. USA on myös muita alueita paremmin suojassa Iranin sodan negatiivisilta talousvaikutuksilta. Olemme neutraalipainossa Euroopassa ja Pohjoismaissa ja pidämme alipainon Japanin osakkeissa. Korkosijoituksissa pidämme painopisteen korkeinta juoksevaa tuottoa tarjoavilla markkinoilla. Ylipainotamme kehittyvien markkinoiden paikallisvaluuttamääräisiä valtionlainoja sekä Investment Grade- ja High Yield -yrityslainoja. Dollarimääräiset kehittyvien markkinoiden valtionlainat ovat neutraalipainossa ja euroalueen valtionlainat merkittävässä alipainossa.

Markkinakatsauksen on kirjoittanut Aktian salkunhoitaja Johannes Hyytiäinen.

 

Aktia Pankki Oyj (”Aktia”) on tuottanut tämän katsauksen sijoittajien käyttöön. Informaatio on koottu julkisista lähteistä, joita Aktia pitää luotettavina. Aktia ei kuitenkaan vastaa sisällön oikeellisuudesta tai täydellisyydestä. Tämä katsaus on tarkoitettu yhtenä monista apuvälineistä avustamaan sijoittajan päätöksentekoa, mutta sijoittajan tekemä sijoituspäätös on viime kädessä hänen omansa ja sen tulee perustua sijoittajan riittävinä pitämiin tietoihin ja tutkimuksiin. Sijoittajan tulee huomioida markkinoilla nopeasti tapahtuvat muutokset ja niiden vaikutukset tämän katsauksen sisältöön. Aktia-konserniin kuuluvat yritykset, Aktian yhteistyökumppanit tai näiden yhtiöiden henkilökunta ei vastaa suorista tai epäsuorista tappioista tai vahingoista, jotka aiheutuvat tämän katsauksen tai sen osien käytöstä sijoitustoiminnassa. Katsauksen sisältämä informaatio on tarkoitettu sijoittajalle, jolle katsaus on esitetty, eikä sitä pidä antaa kenenkään toisen henkilön käyttöön. Tämän katsauksen kopioiminen tai lainaaminen kokonaisuudessaan tai osittain on kiellettyä ilman Aktian lupaa.

Sijoitustoimintaan liittyy aina taloudellinen riski. Asiakas vastaa itse omien sijoituspäätöstensä taloudellisista tuloksista. Tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi jopa menettää ja sijoitus voi aiheuttaa taloudellisia tappioita. Rahoituspalvelujen ja tuotteiden kulut voidaan periä asiakkaalta sijoitustoiminnan tuloksesta riippumatta. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan on syytä tutustua huolella sijoitusmarkkinoihin ja eri sijoitusvaihtoehtoihin. Aktia ei vastaa dokumentissa esitettyjen tuotto-olettamusten toteutumisesta. Esitettävät skenaariot ovat tulevan tuloksen arvio, joka perustuu aiempiin tietoihin siitä, miten tämän sijoituksen arvo vaihtelee, ja/tai nykyisiin markkinaolosuhteisiin, eivätkä ne ole täsmällinen indikaattori. Saatava tulos vaihtelee sen mukaan, millainen markkinoiden kehitys on ja miten kauan sijoitusta pidetään hallussa. Annetut tiedot eivät ole tae tulevasta tuotto tai arvonkehityksestä. Tämä katsaus ei perustu asiakkaan henkilökohtaisiin tietoihin eikä ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi. Katsaus ei ole tarkoitettu sijoitustutkimukseksi, eikä sitä ei välttämättä ole laadittu sijoitustutkimuksen riippumattomuutta koskevien säännösten mukaisesti. Mahdollisesti esiteltyihin rahoitusvälineisiin ei sovelleta sijoitustutkimusta koskevia kaupankäyntirajoituksia. Asiakas voi joutua maksamaan muitakin kuin Aktian välityksellä suoritettavia veroja ja julkisia maksuja. Asiakkaan tulee olla tietoinen siitä, että sijoittamiseen ja sijoitusomaisuuteen liittyy veroseuraamuksia, joiden taloudellisia vaikutuksia ei välttämättä ole huomioitu tässä esityksessä. Tuleva tulos riippuu verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Asiakkaan pitää itse hankkia tarvittavat tiedot sijoitustensa ja niihin liittyvien päätösten veroseuraamuksista.