Siirry sisältöön Siirry chattiin
Rajuja kurssiliikkeitä ja tekoälyhuolia kesämarkkinoilla

Rajuja kurssiliikkeitä ja tekoälyhuolia kesämarkkinoilla

Maanantai 10. elokuuta 2026 Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Osakemarkkinoiden vahva alkuvuoden nousu tasaantui kesällä, mutta yleisindeksien maltillisten muutosten taakse kätkeytyi poikkeuksellisen voimakkaita kurssiliikkeitä. Erityisesti alkuvuoden suurimmat voittajat, kuten tekoälyteemasta hyötyneet muisti- ja siruvalmistajat, kokivat kesällä voimakkaan korjausliikkeen sijoittajien epäillessä tekoälyinvestointien kestävyyttä ja tuottavuutta sekä kiihtyvää kilpailua alan toimijoiden välillä. Osakemarkkinat ovat kuitenkin osoittaneet rohkaisevaa sitkeyttä, eikä voittojen kotiutus ole levinnyt laajemmaksi osakkeiden myyntiaalloksi. Yhä jatkunut positiivinen talouskehitys sekä yritysten vahva tuloskasvu antavat osakemarkkinoille edelleen tukea. Myös huolenaiheita on, sillä öljyn hinnan ja pitkien korkojen nousu on jatkunut Iranin konfliktin uhatessa laajentua.

Tekoälyteema jatkoi kesälläkin sijoitusmarkkinoiden tärkeimpänä tuottoajurina, mutta alkuvuoden vahvan kurssinousun jälkeen markkinat ovat olleet herkkiä pienillekin pettymyksille. Ennen tuloskauden alkua hermoilua aiheutti erityisesti se, jatkuuko tekoälyinvestointien voimakas kasvuvauhti ja pystyvätkö yritykset tarjoamaan investoinneille katetta. Erittäin voitolliset teknologiayhtiöt eivät pysty täysin rahoittamaan massiivisia investointejaan kassavirralla, vaan satojen miljardien investoinnit vaativat myös entistä enemmän velkaa. Tämä on johtanut siihen, että erityisesti taseeltaan heikompien hyperskaalaajayhtiöiden, kuten Oraclen, rahoituskustannukset ovat nousseet, mikä on lisännyt huolia investointivauhdin kestävyydestä. Myös kilpailu alan toimijoiden välillä kiihtyy, ja erityisesti kiinalaisen muistisiruvalmistaja CXMT:n menestyksekäs listautuminen ja nousu manner-Kiinan arvokkaimpien yhtiöiden joukkoon heinäkuussa lisäsi pelkoja kiristyvästä kilpailusta muistimarkkinoilla. 

Markkina punnitsee tekoälyinvestointien tuottoja

Edellä mainitut huolet laukaisivat kesäkuun puolivälissä voimakkaan myyntiaallon, jossa sijoittajat siirsivät varoja pois alkuvuoden voittajista. Seuraukset olivat selvimmin nähtävissä alkuvuonna lähes satumaisia tuottoja tarjonneella Korean osakemarkkinalla, jossa Kospi-indeksi laski kesäkuun lopun huipuista pahimmillaan lähes 40 prosenttia Samsungin ja SK Hynixin painamina. USA:n teknologiapainotteinen Nasdaq-indeksi laski samalla jaksolla noin 6,6 prosenttia, mutta esimerkiksi S&P 500 -indeksin korjaus jäi vain noin kahteen prosenttiin.

Tuloskauden edetessä rajuin myyntiaalto tekoälyteemassa näytti rauhoittuneen. Kaikkia huolenaiheita ei varmasti ratkaistu, mutta se tuli kuitenkin selväksi, etteivät suuret teknologiayhtiöt ole vielä painamassa jarrua, vaan investoinnit jatkuvat. Markkinareaktiot yhtiöiden tuloksiin olivat kuitenkin hyvin kaksijakoisia; markkina palkitsi Microsoftin ja Amazonin kaltaisia yhtiöitä, jotka pystyivät kasvavien investointien vastapainoksi näyttämään liiketoiminnan vahvaa kasvua ja tuloksentekokykyä. Toisaalta esimerkiksi Metan osake laski tuloksen jälkeen selvästi, sillä yhtiö ei onnistunut vakuuttamaan markkinoita siitä, että investoinnit tuottavat näkyviä kaupallisia tuloksia. Markkina on siirtymässä ympäristöön, jossa yhtiöitä ei palkita pelkästään investointimäärien kasvattamisesta, vaan sijoittajat vaativat enenevissä määrin todisteita tulovirroista niiden vastapainoksi. Tämä voi hieman pidemmällä aikavälillä tarkoittaa investointivauhdin hidastumista, sillä kaikki teknologiayhtiöt eivät ole yhtä hyvässä asemassa kääntämään investointeja voitoiksi. Lyhyellä aikavälillä kesän AI-huolet näyttävät kuitenkin olleen ylimitoitettuja, eikä pelättyä äkkijarrutusta teemassa ainakaan vielä nähdä.

Osakemarkkinoiden perustekijät kunnossa

Heikommassa sijoitusympäristössä kesän korjausliike olisi todennäköisesti johtanut myös laajempaan osakkeiden myyntiaaltoon. Erityisesti, kun USA:n ja Iranin välinen rauhan aiesopimus kariutui ja Jemenin Huhthit liittyivät Iranin tueksi häiritsemään meriliikenteen toisen tärkeän väylän Punaisenmeren liikennettä. Osakemarkkinat saavat kuitenkin tällä hetkellä niin vahvaa tukea taloustilanteesta ja tuloskasvusta, etteivät kesän tapahtumat aiheuttaneet markkinoilla kuin nousun tasaantumisen. Yritysten tuloskasvuennusteita on kesällä edelleen nostettu, ja käynnissä oleva toisen vuosineljänneksen tuloskausi on ollut kokonaisuutena erittäin vahva. Talouden tilanne on vakaa, ja taloustilastot ovat tarjonneet pääosin positiivisia yllätyksiä erityisesti Euroopassa.

Talouskasvun jatkuminen ja öljyn hintapaineet ovat pitäneet pitkät korot nousussa. Epävarmuutta korkomarkkinoilla on lisännyt USA:n keskuspankin uuden pääjohtajan Kevin Warshin toimintamalli, jossa keskuspankki tietoisesti vähentää ohjeistustaan rahapolitiikan tulevista muutoksista. FED piti heinäkuussa ohjauskorot ennallaan, vaikka markkinoilla nähtiin koronnostolle korkeahko noin 30 prosentin todennäköisyys. Warshin tarjoamat vastaukset tiedotustilaisuudessa jättivät sijoittajat pohtimaan, kuinka tosissaan keskuspankki inflaatiotavoitteensa ottaa, ja onko sillä haluja kiristää rahapolitiikkaa, jos tilanne sitä edellyttää. Markkinat luultavasti jatkavat uuden pääjohtajan testaamista tulevien kuukausien aikana. 

Osakkeet yhä neutraalissa painossa

Pidimme osakkeet kesällä neutraalissa painossa geopoliittisten riskien ja inflaatiopaineiden ollessa yhä koholla. Kesän korjausliike tervehdytti kuumaa markkinaa ja talouskasvu ja tuloskehitys tukevat edelleen riskillisiä omaisuusluokkia. Osakeallokaatiossa jatkamme kehittyvien markkinoiden ja USA:n painottamista. Tuloskasvu on vahvaa ja alueet ovat jatkossakin tekoälyteeman voittajia. Olemme neutraalipainossa Euroopassa sekä Pohjoismaissa ja pidämme alipainon Japanin osakkeissa. Korkosijoituksissa pidämme painopisteen korkeinta juoksevaa tuottoa tarjoavilla markkinoilla ja korkoriskin alle indeksin. Ylipainotamme kehittyvien markkinoiden paikallisvaluuttamääräisiä valtionlainoja sekä Investment Grade- ja High Yield -yrityslainoja. Dollarimääräiset kehittyvien markkinoiden valtionlainat ovat neutraalipainossa ja euroalueen valtionlainat merkittävässä alipainossa. 

Markkinakatsauksen on kirjoittanut Aktian salkunhoitaja Johannes Hyytiäinen.

 

Aktia Pankki Oyj (”Aktia”) on tuottanut tämän katsauksen sijoittajien käyttöön. Informaatio on koottu julkisista lähteistä, joita Aktia pitää luotettavina. Aktia ei kuitenkaan vastaa sisällön oikeellisuudesta tai täydellisyydestä. Tämä katsaus on tarkoitettu yhtenä monista apuvälineistä avustamaan sijoittajan päätöksentekoa, mutta sijoittajan tekemä sijoituspäätös on viime kädessä hänen omansa ja sen tulee perustua sijoittajan riittävinä pitämiin tietoihin ja tutkimuksiin. Sijoittajan tulee huomioida markkinoilla nopeasti tapahtuvat muutokset ja niiden vaikutukset tämän katsauksen sisältöön. Aktia-konserniin kuuluvat yritykset, Aktian yhteistyökumppanit tai näiden yhtiöiden henkilökunta ei vastaa suorista tai epäsuorista tappioista tai vahingoista, jotka aiheutuvat tämän katsauksen tai sen osien käytöstä sijoitustoiminnassa. Katsauksen sisältämä informaatio on tarkoitettu sijoittajalle, jolle katsaus on esitetty, eikä sitä pidä antaa kenenkään toisen henkilön käyttöön. Tämän katsauksen kopioiminen tai lainaaminen kokonaisuudessaan tai osittain on kiellettyä ilman Aktian lupaa.

Sijoitustoimintaan liittyy aina taloudellinen riski. Asiakas vastaa itse omien sijoituspäätöstensä taloudellisista tuloksista. Tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi jopa menettää ja sijoitus voi aiheuttaa taloudellisia tappioita. Rahoituspalvelujen ja tuotteiden kulut voidaan periä asiakkaalta sijoitustoiminnan tuloksesta riippumatta. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan on syytä tutustua huolella sijoitusmarkkinoihin ja eri sijoitusvaihtoehtoihin. Aktia ei vastaa dokumentissa esitettyjen tuotto-olettamusten toteutumisesta. Esitettävät skenaariot ovat tulevan tuloksen arvio, joka perustuu aiempiin tietoihin siitä, miten tämän sijoituksen arvo vaihtelee, ja/tai nykyisiin markkinaolosuhteisiin, eivätkä ne ole täsmällinen indikaattori. Saatava tulos vaihtelee sen mukaan, millainen markkinoiden kehitys on ja miten kauan sijoitusta pidetään hallussa. Annetut tiedot eivät ole tae tulevasta tuotto tai arvonkehityksestä. Tämä katsaus ei perustu asiakkaan henkilökohtaisiin tietoihin eikä ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi. Katsaus ei ole tarkoitettu sijoitustutkimukseksi, eikä sitä ei välttämättä ole laadittu sijoitustutkimuksen riippumattomuutta koskevien säännösten mukaisesti. Mahdollisesti esiteltyihin rahoitusvälineisiin ei sovelleta sijoitustutkimusta koskevia kaupankäyntirajoituksia. Asiakas voi joutua maksamaan muitakin kuin Aktian välityksellä suoritettavia veroja ja julkisia maksuja. Asiakkaan tulee olla tietoinen siitä, että sijoittamiseen ja sijoitusomaisuuteen liittyy veroseuraamuksia, joiden taloudellisia vaikutuksia ei välttämättä ole huomioitu tässä esityksessä. Tuleva tulos riippuu verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Asiakkaan pitää itse hankkia tarvittavat tiedot sijoitustensa ja niihin liittyvien päätösten veroseuraamuksista.