Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktian nimissä lähetetään aktiivisesti huijausviestejä. Myös huijausverkkolaskuja on liikkeellä.

Lue lisää täältä.

Aktia ID otetaan käyttöön verkkopankkiin kirjautumisessa

Aktia ID otetaan käyttöön verkkopankkiin kirjautumisessa

Keskiviikko 15. maaliskuuta 2023 Blogit ja artikkelit Henkilö- ja yritysasiakkaat

Tunnistussovelluksemme Aktia ID julkaistiin viime vuoden lopulla. Silloin kerroimme, että lisäämme sovelluksen käyttökohteita vaiheittain. Nyt jatkamme asiakkaan sähköisen tunnistautumisen uudistamista ottamalla sovelluksen käyttöön myös verkkopankkiin kirjautumisessa. Vaikka uudistamme sähköistä tunnistautumista, avaintunnuskortilla on vielä toistaiseksi mahdollista kirjautua verkkopankkiin. Avaintunnuskorttia myös tarvitaan edelleen tiettyihin toimintoihin, joten se tulee vielä säilyttää.

Muutos koskee sekä henkilö- että yritysasiakkaita. Muistathan, että Aktia ID on henkilökohtainen tunnistusväline, kuten avaintunnuskortti. Sovellus on ladattavissa App Store ja Google Play -sovelluskaupoissa.

Huomaat, että Aktia ID on otettu käyttöön verkkopankissa, kun aloitat verkkopankkiin kirjautumisen ja näet uuden ulkoasun mukaisen sivun, jossa sinua pyydetään valitsemaan uuden ja vanhan tunnistautumistavan väliltä.

Näin verkkopankkiin kirjautuminen muuttuu

Aktia ID -sovelluksella voit jatkossa kirjautua myös Aktian verkkopankkiin. Kirjautuessasi Aktian verkkopankkiin näet sivun, jossa voit valita tunnistautumisen Aktia ID -sovelluksella, tai mikäli sinulla ei ole älypuhelinta, verkkopankin käyttäjätunnuksella ja salasanalla sekä tekstiviestitse lähetettävällä kertakäyttöisellä koodilla. Voit myös valita kirjautumisen avaintunnuskortilla. Avaintunnuskortilla tunnistautuminen on toistaiseksi mahdollista.

Jos haluat kirjautua Aktia ID -sovelluksella tai verkkopankin käyttäjätunnuksella ja salasanalla sekä tekstiviestitse lähetettävällä kertakäyttöisellä koodilla, klikkaa sivulla näkyvän Aktia ID -otsikon alla olevaa Tunnistaudu-painiketta. Sinut ohjataan uudelle tunnistautumisen kirjautumissivulle.

Jos haluat kirjautua avaintunnuskortilla, klikkaa sivulla olevan Avaintunnuskortti ja muut tunnistustavat -otsikon alla olevaa Tunnistaudu-painiketta. Sinut ohjataan verkkopankin nykyiselle kirjautumissivulle. 

 

Uusi verkkopankin kirjautumissivu

 Uusi verkkopankin kirjautumissivu tulee näyttämään tältä.

Myös verkkopankissa tehtävien tapahtumien vahvistaminen muuttuu

Avaintunnuskortin avainluvuilla aiemmin vahvistamasi tapahtumat vahvistetaan jatkossa tekstiviestitse lähetettävällä kertakäyttöisellä koodilla. Toiminnallisuus on samanlainen, kuin mitä nyt käytetään esimerkiksi korttimaksujen vahvistamisessa. Verkkopankin Oma tilisiirto -toiminnon voit edelleen vahvistaa Hyväksy-painikkeella. Avaintunnuskortilla et voi muutoksen jälkeen enää vahvistaa verkkopankkitapahtumia.

Päivitä verkkopankin salasana tarvittaessa

Varmistathan, että sinun nykyinen Aktian verkkopankin salasana vastaa Aktian salasanakäytäntöä, jotta varmistat palvelun sujuvan ja turvallisen käytön. Voit tarvittaessa muuttaa salasanasi verkkopankin Omat tiedot ja asetukset -osiossa (yritysasiakkaille Perustiedot ja asetukset -osiossa) valitsemalla Vaihda salasana. Aktian salasanakäytännön löydät myös samasta paikasta. Huomioithan että vaihtaessasi verkkopankin salasanaa, tarvitset edelleen avaintunnuskorttia muutoksen tekemiseen.

Päivitä puhelinnumero tarvittaessa

Tarkistathan tarvittaessa, että matkapuhelinnumerosi on asiakastiedoissamme oikein. Näet tiedoissamme olevan matkapuhelinnumeron Aktia ID:n rekisteröinnin yhteydessä tai verkkopankin Omat tiedot ja asetukset -osiossa (yritysasiakkaille Perustiedot ja asetukset -osiossa) kohdassa Matkapuhelinnumero. Voit päivittää puhelinnumerosi lähettämällä viestin mobiili- tai verkkopankin kautta tai soittamalla asiakaspalveluumme.

Varmistathan myös, että puhelimesi asetuksissa ei ole käytössä estoa tekstiviestin vastaanottamiselle. Jos matkapuhelinnumerosi on tiedoissamme oikein eikä tekstiviestien vastaanottamiselle ole asetettu estoa, tekstiviestien lähetyksissä voi olla hetkellinen viive. Suosittelemme kokeilemaan toimintoa hetken päästä uudelleen.

Näin tunnistaudut eri palveluihin jatkossa

Aktia ID -tunnistussovelluksella tai verkkopankin käyttäjätunnuksella, salasanalla ja tekstiviestitse lähetettävällä kertakäyttöisellä koodilla voit tunnistautua alla oleviin palveluihin. 

 Aktian verkkopankkiin tunnistautuminenKorttimaksuun tunnistautuminenTunnistautuminen kolmannen osapuolen palveluihin (esim. suomi.fi) Tunnistautuminen palveluntarjoajan tili- ja maksupalveluihin (Open Banking)
Aktia ID -tunnistussovellusKylläKylläKylläEi
Verkkopankin käyttäjätunnus, salasana ja tekstiviestitse lähetettävä kertakäyttöinen koodiKylläKylläKylläKyllä
AvaintunnuskorttiKylläEiEiKyllä


Näissä palveluissa tarvitset vielä avaintunnuskorttia 

  • Jos haluat tunnistautua avaintunnuskortilla Aktian verkkopankkiin
  • Asettaessasi ensimmäisen salasanan ottaessasi verkkopankin käyttöön
  • Vaihtaessasi verkkopankin salasanaa
  • Tunnistautuessasi verkkomaksuun 
  • Rekisteröidessäsi Aktian mobiilipankin  
  • Tunnistautuessasi Aktian asiakaspalveluun soittaessa
  • Avaintunnuskortin aktivoimiseen

Huomioithan, että tarvitset avaintunnuskorttia myös jatkossa.

Lataa iPhonelle  Lataa Androidille

Lue lisää Aktia ID -sovelluksesta
Lue lisää siitä, miten olemme uudistaneet asiakkaan sähköistä tunnistautumista
Katso webinaaritallenne: Turvallisin ja helpoin tapa asioida – näin hyödynnät digitaaliset palvelumme ja minimoit riskit, jossa kerromme lisää Aktia ID -sovelluksesta