Siirry sisältöön Siirry chattiin
Aktian nimissä lähetetään aktiivisesti huijausviestejä. Myös huijausverkkolaskuja on liikkeellä.

Lue lisää täältä.

 

Mikä tekee rikkaaksi? Vastuuton vaurastuminen voi tehdä meistä köyhiä

Mikä tekee rikkaaksi? Vastuuton vaurastuminen voi tehdä meistä köyhiä

Torstai 9. joulukuuta 2021 Blogit ja artikkelit

Pienillä kolikoilla, kahisevilla seteleillä tai digitaalisilla numeroilla on yllättävän suuri merkitys elämässämme. Rahan kerryttäminen on tavoite ja se mahdollistaa asioita. Vauraus ja rikkaus määritellään usein säästöjen ja sijoitusten muodossa sekä asioilla, joita pystytään mittaamaan rahassa, esimerkiksi kiinteistöt, osakkeet tai esineet. Välillä varallisuuden kerryttäminen vaatii lainaa, jolle laaditaan takaisinmaksusuunnitelma. Yksi kannustin vaurastumiseen on perinnön siirtyminen seuraavalle sukupolvelle – yleensä halutaan antaa paremmat lähtökohdat kuin mitä itsellä on ollut.

Mutta miten pystymme arvottamaan sellaisia asioita osana vaurauttamme, joille ei ole hintalappua?

Tavoittelemme ikuista talouden kasvua. Olemme kuitenkin riippuvaisia rajallisesta luontopääomasta, johon yhteiskuntamme, elämämme ja hyvinvointimme perustuvat. Luontopääomalle on hankala määrittää arvoa. Kuinka arvokkaita ovat esimerkiksi puhdas ilma, valtameren kalat tai yleisesti luonnon monimuotoisuus? Arvonmäärityksen lisäksi ongelmallista on omistusoikeuksien puute. Luontopääomaa kulutetaan liian paljon ja liian nopeasti. Niukoista ja arvokkaista resursseista tulisi maksaa enemmän ja negatiiviset ulkoisvaikutukset tulisi sisällyttää hintoihin. Maapallo köyhtyy samaan aikaan, kun kansantaloudet vaurastuvat. Jokin yhtälössä ei täsmää.

Maailman talousfoorumin WEF:n mukaan yli puolet maailman bruttokansantuotteesta on vahvasti tai kohtalaisesti riippuvainen luonnosta ja sen palveluista. Olemme saaneet huomata, että pienetkin systeemin häiriöt vaikuttavat meihin. Joulun hittilahjat on loppuunmyyty, uusi auto ei saavu lähellekään toimitusaikojen lupauksien mukaan tai pleikkajonossa joutuu odottelemaan lähes vanhuuteen asti. Jossain vaiheessa tilanne voi olla se, että kaupan ruokavalikoima supistuu tai kallistuu esimerkiksi säästä tai pölyttäjähyönteisten kadosta johtuen. Miten tulee käymään, kun kohtaamme vielä isompia globaaleja haasteita, muutoksia tai häiriötiloja?

Vaurauttamme voi köyhdyttää merkittävästi ilmastokriisi sekä luontokato. 

 

Vaurauttamme voi köyhdyttää merkittävästi ilmastokriisi sekä luontokato. Kuuluisa Sternin raportti vuonna 2006 toimi herätyksenä lepsuun taloudenpitoomme. Raportti kuvaa ilmastonmuutoksen ja talouden kytköksiä. Tänä vuonna 2021 julkaistu Dasguptan raportti jatkaa keskustelua kuvaamalla luonnon ja talouden riippuvuuksia ja nostamalla esiin luonnon monimuotoisuuden merkityksen. Luonnon monimuotoisuus, ilmastonmuutos ja niiden vaikutukset ovat vahvasti yhteyksissä toisiinsa.

Luontokadon ja ilmastokriisin taustalla on markkinoiden ja instituutioiden epäonnistuminen: luonnon arvo ihmiskunnalle ei näy hinnoissa, eli markkinatalouden mekanismi ei toimi. Kulutamme maapallon vuosiresurssit loppuun häikäilemättä, ja ylikulutuspäivän tuomio koittaa jo kolmannella kvartaalilla.

Hyvinvointimme ja vaurautemme ei toteudu maapallon kantokyvyn rajoissa, kestävästä kehityksestä puhumattakaan. Olisiko aika laatia luontopääoman kuluttamiselle uskottava ja sitova takaisinmaksusuunnitelma? Tällä hetkellä elämme velaksi, mutta kollektiivisesti ajatellaan, ettei velkaa tarvitse maksaa takaisin. Luulemme vaurastuvamme, mutta oikeasti köyhdymme ja perintö muuttuu koko ajan surkeammaksi.

Käsillä ovat kriittiset vuodet ja vuosikymmenet, jotka vaikuttavat paitsi meihin, myös tuleviin sukupolviin ja heidän mahdollisuuksiinsa hyvinvointiin ja vaurauteen. Perintö voi olla hyvä, tai sitten tulevat sukupolvet voivat joutua maksamaan korkojen kera vastuutonta velanottoamme.

Jokainen meistä voi miettiä kuluttamistaan kriittisemmin, tukea vastuullisten yritysten palveluita ja tuotteita, pitää lähiluonnostaan huolta sekä sijoittaa varansa vastuullisesti ja vaikuttavasti. Voimme myös toivoa, että kestävämmän tulevaisuuden eteen toimittaisiin yhtä määrätietoisesti kuin globaalia pandemiaa torjuessa on tehty – että luontopääoma löytää kateissa olevan hintalapun ja veloille laaditaan takaisinmaksusuunnitelma.

Vaurautta ja rikkautta ei ole vain rahassa mitattava omaisuus, vaan kaikki mistä nautimme ympärillämme. Vaurastutaan vastuullisesti, niin elämä on rikkaampaa.

Vastuullinen vaurastuminen tarvitsee hyvän suunnitelman. Oman taloutesi mahdollisuudet vastuulliseen vaurastumiseen kartoittaa Aktian vaurastumissuunnitelma ja keinot tarjoaa varainhoitomme vastuullinen ja vaikuttavuussijoittaminen vaihtoehtoineen.