Siirry sisältöön Siirry chattiin
Opintolainojen maksatuksessa on tällä hetkellä tekninen häiriö, jonka vuoksi lainojen ulosmaksussa on viivettä Selvitämme tilannetta parhaillaan ja pyrimme saamaan opintolainat maksuun mahdollisimman nopeasti. Pahoittelemme häiriöstä aiheutuvaa haittaa.
Aktian vastuullisen sijoittamisen katsaus on julkaistu

Aktian vastuullisen sijoittamisen katsaus on julkaistu

Tiistai 22. maaliskuuta 2022 Blogit ja artikkelit

Olemme juuri julkaisseet vastuullisen sijoittamisen katsauksen. Olemme aktiivisesti kehittäneet uutta ja edistäneet toimintaamme vastuullisen sijoittamisen ja vaikuttavuussijoittamisen parissa. Syksyn aikana lanseerasimme muun muassa Aktia-konsernin ilmastotavoitteet sekä liityimme kansainväliseen Net Zero Asset Managers Initiative -aloitteeseen. Olemme myös työstäneet uusia vastuullisia rahastotuotteita ja ESG-raportointiamme.

Haluamme olla vastuullisen ja vaikuttavan sijoittamisen edelläkävijä. Katsaus kuvaa tuloksiamme, saavutuksiamme ja menetelmiämme.

Tutustu vastuulliseen sijoittamiseen ja lue katsaus